RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jätelautakunta
Esityslista 11.02.2026/Asianro 3
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Jätelautakunnan alaisen toiminnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi vuodelta 2025
59/00.01.04/2026
JÄTELTK 11.02.2026
Valmistelija Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti, p. 040 1724 081, salla.alapirtti@forssa.fi
Toimialojen tulee käsitellä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laadinnan yhteydessä alaisensa toiminnan selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, valvonnassa havaituista puutteista ja toimenpiteistä niiden korjaamiseksi sekä keskeisimmistä riskeistä. Selonteko on annettava tiedoksi kaupunginhallituksessa viimeistään maaliskuun kokouksessa. Jätelautakunnan selonteko on liitteenä.
Esittelijä Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti
Päätösehdotus Jätelautakunta:
1. hyväksyy selonteon sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä vuodelta 2025,
2. toteaa, että jätelautakunta noudattaa kaupungin sisäisen tarkastuksen ohjeita, sekä
3. esittää selonteon edelleen kaupunginhallitukselle.
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |