RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jätelautakunta
Esityslista 11.02.2026/Asianro 1
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kokouksen järjestäytyminen
JÄTELTK 11.02.2026
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.
Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.
Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.
Pöytäkirjantarkastajat
Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Jouni Paloposki ja Pauli Pietilä (varalla Sanna Rajala ja Merja Rauta).
Tämä pöytäkirja tarkastetaan 13.2.2026.
Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Päätösehdotus Jätelautakunta
toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Jouni Paloposken ja Pauli Pietilän sekä
käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |