RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 253
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
136/00.02.01/2026
KH 19.10.2026
Kaupunginhallitukselle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 44 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tarkastuslautakunta toimii suoraan valtuuston alaisuudessa eikä sen päätöksiä voi ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Kaupunki ja muut jätelautakunnan jäsenkunnat ovat sopineet, ettei jätelautakunnan päätöksissä tarkoitettuja asioita oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Päätösraportit toimielinten pöytäkirjoista ja viranhaltijoiden päätöksistä ovat esityslistan oheismateriaalina.
Toimielinten pöytäkirjat Pvm
yhteistoimintaryhmä 5.10.2026
sivistyslautakunta 6.10.2026
hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta 7.10.2026
Viranhaltijoiden päätökset ajalta 8.10. – 14.10.2026
Viranhaltija, pykälät
- ei viranhaltijapäätöksiä
Esittelijä
Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari, p. 03 4141 5260
Kaupunginhallitus merkitsee yllä olevat pöytäkirjat ja päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen päätöksissä tarkoitettuja asioita.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |