RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 238
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen järjestäytyminen
134/00.02.01/2026
KH 12.10.2026 § 238
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tämä kaupunginhallituksen kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön määräyksen ja kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti.
Kaupunginhallitus on päätösvaltainen kuusijäsenisenä.
Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenensä kokoukseen. Tämän kutsun hoitamisen voi antaa myös kaupungin keskushallinnon hallintopalvelujen tehtäväksi.
Pöytäkirjantarkastajat
Kaupunginhallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei hallitus ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.
Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Tero Ahtola ja Eero Hirvikoski (varalla Sirkka-Liisa Ilvonen ja Jari Marjamäki).
Tämä pöytäkirja tarkastetaan 15.10.2026.
Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei kaupunginhallitus toisin päätä.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus
- toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
- valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Tero Ahtola ja Eero Hirvikoski
- käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös
Kaupunginhallitus
1. totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
2. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Tero Ahtola ja Eero Hirvikoski
3. päätti käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
| Edellinen asia | Seuraava asia |