Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 326


Ajankohtaiset ja konserniohjausta koskevat asiat

 

KH 03.11.2025 § 326  

    

 

Kaupunginjohtaja selostaa ajankohtaisia asioita kokouksessa.

 

Yrityksiä koskevat asiat voivat sisältää viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:ssä tarkoitettuja yrityssalaisuuk-sia, jotka ovat salassa pidettäviä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee kokouksessa saadut selvitykset tiedoksi.

 

Käsittely Kiinteistöpäällikö Harri Tuomola oli kertomassa valmistelussa olevista asioista.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi kokouksessa saadut selvitykset tiedoksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että Härkäviikkojen yrittäjäristeilylle lähetetään valtuuston ja hallituksen puheenjohtaja sekä lisäksi jokaisesta hallituksen pöytäkunnassa olevasta valtuustoryhmästä yksi edustaja. Ryhmät ilmoittavat oman edustajansa. Rahoitus- ja johtamisfoorumi Rafoon lähetetään kaupunginjohtaja, talousjohtaja sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtaja.