RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 22.10.2025/Pykälä 62
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vesihuoltoliikelaitoksen viranhaltijapäätökset
VESIHLJK 22.10.2025 § 62
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle on saatettu tiedoksi kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 171 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten vesihuoltoliikelaitoksen viranhaltijoiden tekemät viranhaltijapäätökset ajalla 18.9. – 8.10.2025, joista julkiset on julkaistu CM:ssä sekä kaupungin verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita.
Päätösraportti viranhaltijoiden päätöksistä on esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä Vesihuoltojohtaja Paakkonen Kimmo
Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta merkitsee raportin mukaiset päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen päätöksissä tarkoitettuja asioita.
Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |