Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 319


 

Hämeen virkistysalueyhdistys ry:n hallintoon valittavat kaupungin edustajat

 

266/00.00.01/2025

 

KH 27.10.2025 § 319  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n syyskokous pidetään 25.11.2025 klo 16 Teams-kokouksena.

 

Hämeen virkistysalueyhdistyksen sääntöjen mukaan kaupungilla on yhdistyksen vuosikokouksissa (kevät ja syys) asukasluvun perusteella 1 ääni kunnan alkavaa 3000 asukasta kohti, kuitenkin vähintään kaksi ja enintään 13.

 

Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen kalenterivuodeksi kerrallaan.

 

Kuluvaksi valtuustokaudeksi kaupungin edustajaksi Hämeen virkistysalueyhdistyksen vuosikokouksiin on valittu Mika Penttilä ja varaedustajaksi Johanna Häggman (KH 28.11.2022 § 331).

 

Vuosikokouksissa kaikkia kaupungin ääniä voi käyttää myös yksi henkilö.

 

Yhdistyksen hallituksen jäsenenä on vuonna 2025 toiminut Mika Penttilä ja varajäsenenä Johanna Häggman.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. valita kaupungin edustajan ja varaedustajan Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n vuosikokouksiin kuluvalle valtuustokaudelle.

2. valita jäsen- ja varajäsenehdokkaan Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen vuodelle 2026.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. valita kaupungin edustajaksi Mika Penttilän ja varaedustajaksi Johanna Häggmanin Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n vuosikokouksiin kuluvalle valtuustokaudelle.

2. valita jäsenehdokkaaksi Mika Penttilän ja varajäsenehdokkaaksi Johanna Häggmanin Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen vuodelle 2026.

 

 

 

Ptk tark.