Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 12.05.2025/Asianro 54


- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2024

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024

 

422/02.02.02/2024

 

TARLA 05.05.2025 § 37 

 

Valmistelija Puheenjohtaja

 

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Valtuusto on hyväksynyt, että valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnin lisäksi lautakunta tutustuu painopistejaotuksen mukaisesti kaupunkiorganisaation palvelutoimintaan pyrkien varmistamaan sen taloudellisuudesta, tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

1.antaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että valtuusto pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2025.

2.  tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

Käsittely Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Tapio Nieminen ilmoitti yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtajana olevansa esteellinen arvioimaan yhdyskuntalautakunnan alaista toimintaa ja hän oli poissa kokouksesta ko. kohtaa käsiteltäessä. Tarkastuslautakunnan jäsen Karri Mäkelä ilmoitti olevansa ympäristölupalautakunnan jäsenenä esteellinen arvioimaan ympäristölupalautakunnan alaista toimintaa ja hän oli poissa kokouksesta ko. kohtaa käsiteltäessä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti

1.antaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että valtuusto pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2025.

2. oikeuttaa puheenjohtajan tekemään arviointikertomukseen pieniä teknisluonteisia tarkistuksia ja korjauksia

3.  tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

KV 12.05.2025     

  

Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2025.

 

Päätös  

 

 

Ptk tark.