RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen järjestäytyminen
KESLA 14.04.2025 § 20
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuntavaaleissa on ehdokkaana jäsen Kaisa Jussila. Hän on esteellinen osallistumaan lautakunnan työskentelyyn, joten hänen tilallaan kokouksiin osallistuu varajäsen.
Kutsu tähän kokoukseen on lähetetty 10.4.2025.
Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Milloin jäsen on esteellinen tai estynyt, hänen on kutsuttava tilalleen kokoukseen varajäsen. Kutsun hoitamisen voi antaa myös keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtäväksi.
Pöytäkirjantarkastajat
Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.
Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavana kolmantena työpäivänä kaupungin tietoverkossa.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Pirjo Kesti ja Jarmo Mäkilä.
Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta
toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Pirjo Kestin ja Jarmo Mäkilän sekä
käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös Keskusvaalilautakunta totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Pirjo Kestin ja Jarmo Mäkilän sekä päätti käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |