Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 23


 

Vähävaraisille tarjottavia palveluseteleitä koskeva valtuustoaloite

 

319/02.02.00/2021

 

KV 10.05.2021 § 58 

 

Valtuutettu Janne Vuorenmaa luki vähävaraisille tarjottavia palveluseteleitä koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Palveluja työttömille ja syrjäytyneille Koronan aikana.

 

Työttömien ja syrjäytyneiden kuntalaisten suuri määrä huolestuttaa.

Kuinka yhteiskunta ottaa vastuuta kaupungissamme, ja tarjoaa palveluita yksineläville, vanhuksille, eläkeläisille, nuorille ja opiskelijoille, joiden sosiaaliset yhteydet ovat vähentyneet reilun vuoden aikana Korona-rajoitusten vuoksi.

 

Miten voidaan tarjota yhteisölliset ja toisistaan huolta pitävät mahdollisuudet kaikille tasapuolisesti eristyksien aikana ja niiden jälkeen.

 

Meidän pitää turvata yhteydenpito toisiimme yhteiskunnassamme.

 

Maksuttomat palvelut tai ilmaiseen palveluseteliin perustuvat pääsymaksut tulisi asettaa väliaikaisesti kaikkiin kaupungin tapahtumiin vähävaraisille esim. Vesihelmessä, Jäähallissa, Fenixissä, kun Koronan rajoituksia pystytään höllentämään, ja tapahtumia pystytään järjestämään.

 

Palveluseteleitä jaettaisiin kaupungintalon Info-Pisteestä henkilötodistuksia vastaan esim. kymmenen kpl 5€ arvosta, jotka voisi käyttää Urheilutapahtumissa tai teatteri/elokuvissa.

 

Jaetaan niitä kaupungin työntekijöillekin virkistyskäyttöön muutamia kappaleita vuodessa.

 

Paikkakunnan vähävaraisille pitää olla muitakin tapoja auttaa kuin leipäjonot, ja kolmannen sektorin vapaaehtoisvoimin rajallisin voimavaroin hoitamat tapahtumat.

 

Onko kaikki palvelut nyt jääneet sivuseikaksi suurten isojen hankkeiden vuoksi, ja sijaiskärsijäksi joutuvat nyt heikommin asemiaan puolustavat kuntalaiset.

 

Kohta puolentoista vuoden ajan neljän seinän sisällä kestänyt virikkeiden puute saattaa aiheuttaa jopa mielenterveydellisiä ongelmia, mikäli henkilö ei itse pysty aktivoitumaan.

 

Useilla köyhemmillä ei ole välttämättä varaa sanomalehtiin, tai edes Internet maailmaan yhteyksiä, joten on vaarana että he jäävät kaikkien tärkeiden palveluiden ulkopuolelle.”

 

Janne Vuorenmaan lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Marjut Kallioinen ja Pasi Vikman.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 31.05.2021 § 182 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä, p. 03 4141 5269, matti.pietila (at) forssa.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

HYTY 24.04.2025 § 23  

  

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p.050 596 5155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 Hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Tiina Kemppainen, p. 050 564 0008,

 tiina.kemppainen@forssa.fi

 

 Forssan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuutta (myöh. HyTeTu-työ) tarkastellaan Stiglitzin-hyvinvointimallin viitekehyksessä, jossa yksilön hyvinvoinnin ulottuvuuksiksi on määritelty

 

1. Aineellinen elintaso (tulot, kulutus ja vauraus)

2. Terveys

3. Koulutus

4. Henkilökohtainen toiminta ja työ

5. Äänen saaminen kuuluville yhteiskunnassa, hallinnointi

6. Sosiaaliset yhteydet ja suhteet

7. Ympäristö (sen nykyinen ja tuleva tila)

8. Turvattomuus sekä taloudellisena että fyysisenä kokemuksena

 

Em. ulottuvuudet huomioidaan sekä HyTeTu-työn tavoitteita asetettaessa että työn onnistumista ja vaikutuksia arvioitaessa. Työhön käytettävien resurssien ollessa rajalliset on ulottuvuuksiin kohdennettavia interventioita luonnollisesti priorisoitava ja rajattava suunnitelmakausittain.

 

HyTeTu-työn perustana kuluvalla suunnitelmakaudella ovat olleet työn struktuurin rakentaminen ja toiminnan vakauttaminen (vrt. ensimmäinen vain Forssaan kohdentuva HyTeTu-työn suunnitelmakausi) sekä kunnan rooli mahdollistajana kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Mahdollistaminen on kohdennettu – muun muassa yhteen kokoontumisen mahdollistamisena (esim. kokoontumistilojen tarjoaminen ja tapahtumat kuntalaisten kohtaamiseen) monipuolisen vapaa-ajantoiminnan mahdollistamisena (vrt. tavoitteena toimintakyvyn edistäminen), osallisuuden ja kuulluksi tulemisen mahdollistaminen (esim. teemakeskustelut ja monikanavainen ikäväestöryhmien erityispiirteet huomioiva kuntalaisten kuuleminen). Kaiken kaikkiaan ko. mahdollistaminen toteutetaan hyvinvointisuunnitelman ja muiden HyTeTu-asiakirjojen sekä palveluissa tehtyjen linjausten mukaisesti.

 

Kuntalaisten taloudelliset osallistumisen rajoitteet huomioidaan Forssassa esimerkiksi siten, että kaupungin järjestämät tilaisuudet ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia. Kaupunki kuuluu myös kansalliseen Kaikukortti-verkostoon. Kaikukortilla voi hankkia Forssassa maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi uimahalliin, museoihin, teatteriin tai keilahalliin. Kaikukortilla voi hankkia maksutta myös kansalaisopiston kurssipaikkoja. (Kohteilla voi olla rajoituksia mihin pääsee ja montako paikkaa on varattavissa).

 

Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikääntyneiden mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä.

 

Kaikukortteja voivat saada Kaikukortti-verkostoon kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijoiden sekä joidenkin järjestöjen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16-vuotiaita ja tiukassa taloudellisessa rahatilanteessa, eivätkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja tai kansalaisopiston kurssipaikkoja.

 

Lisätietoja Forssan Kaikukortista saa mm. kaupungin verkkosivuilta.

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja kehityspäällikkö Kemppainen Tiina

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta

1. merkitsee tiedokseen aloitevastauksen

2. toteaa, että aloitteessa mainittua palveluseteliä ei ole yllä mainitut seikat huomioiden tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön vaan kehittää edelleen jo käytössä olevaa Kaikukorttia

3. ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen aloitevastauksen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.