RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset
YLA 12.12.2024 § 110
Yhdyskuntalautakunnalle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Yhdyskuntalautakunnan alaisen toimialan viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta 7.11. – 3.12.2024.
Teknisen johtajan hankintapäätökset §§ 14 – 15
Kunnalistekniikan päällikön yleispäätöksen § 21.
Viranhaltijapäätökset on julkaistu CM:ssä ja luettelo niistä on liitteenä.
Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |