RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
YLA 12.12.2024 § 94
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.
Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.
Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.
Pöytäkirjantarkastajat
Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Kaisa Lepola ja Antti Lindvall (varalla Jarmo Mäkilä ja Tapio Nieminen).
Tämä pöytäkirja tarkastetaan 16.12.2024.
Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta
toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Kaisa Lepolan ja Antti Lindvallin sekä
käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen muilta osin mutta päätti, että § 106 käsitellään ensimmäisenä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |