RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jätelautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
JÄTELTK 11.12.2024 § 55
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.
Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.
Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.
Pöytäkirjantarkastajat
Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Tuomo Kurkikangas ja Anne Niemelä-Laaksonen (varalla Ilkka Riuttamäki ja Kari Virtanen).
Tämä pöytäkirja tarkastetaan 13.12.2024.
Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Päätösehdotus Jätelautakunta
toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Tuomo Kurkikankaan ja Anne Niemelä-Laaksosen sekä
käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös Jätelautakunta hyväksyi ehdotuksen, valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Kari Virtasen ja Pasi Markulan sekä oikeutti jätehuoltosuunnittelija Katja Poudan ja jätehuoltoneuvoja Marianne Aron olla läsnä kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |