RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 326
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
KH 16.12.2024 § 326
Kaupunginhallitukselle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.
Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tarkastuslautakunta toimii suoraan valtuuston alaisuudessa eikä sen päätöksiä voi ottaa kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Kaupunki ja muut jätelautakunnan jäsenkunnat ovat sopineet, ettei jätelautakunnan päätöksissä tarkoitettuja asioita oteta kaupunginhallituksen käsiteltäviksi.
Päätösraportit toimielinten pöytäkirjoista ja viranhaltijoiden päätöksistä ovat esityslistan oheismateriaalina.
Toimielinten pöytäkirjat Pvm
jätelautakunta 20.11.2024
sivistyslautakunta 26.11.2024
hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta 27.11.2024
tarkastuslautakunta 3.12.2024
yhteislyseon johtokunta 3.12.2024
Viranhaltijoiden päätökset ajalta 28.11. – 11.12.2024
Viranhaltija, pykälät
Akvarellin johtava rehtori 12
hyvinvointi- ja kehityspäällikkö 4
kaupunginjohtaja 9
kirjastotoimenjohtaja 4-5
kuvataidekoulun rehtori 1
museon johtaja 3
sivistysjohtaja 85
tekninen johtaja, hankintapäätös 15
vesihuoltojohtaja, hankintapäätös 2
ympäristöpäällikkö 8
Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |