Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 13


 

 

Uusien varavaltuutettujen määrääminen

 

405/00.00.01/2023

 

KESLA 07.06.2024 § 13  

  

Valmistelija Hallintosihteeri ja kaupunginarkistonhoitaja

 

Kuntalain 11 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen puolueen ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

 

Keskusvaalilautakunta on 16.6.2021 vahvistanut vuoden 2021 kuntavaalin tuloksena valtuutetut ja varavaltuutetut.

 

Valtuusto on myöntänyt eron varavaltuutetun tehtävästä Samu-Mikael Sipposelle (Sdp).

 

Puolueen varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi. Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusi varavaltuutettu kuntalain 11 §:n mukaisesti, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Valtuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään Sdp:lle uuden varavaltuutetun.

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä SDP:n 13. varavaltuutetuksi Jukka Sipposen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

Ptk tark.