RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jätelautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
JÄTELTK 12.06.2024 § 24
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.
Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.
Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.
Pöytäkirjantarkastajat
Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Markku Heikkilä ja Reija Kaario (varalla Jatta Kannisto ja Timo Karunen).
Tämä pöytäkirja tarkastetaan 14.6.2024.
Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Päätösehdotus Jätelautakunta
toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Markku Heikkilän ja Reija Kaarion sekä
käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.
Päätös Jätelautakunta hyväksyi ehdotuksen sekä valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Markku Heikkilän ja Timo Karusen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |