Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 6


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

HYTY 26.06.2024 § 6  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Päivi Jussila ja Jaakko Henriksson.

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 28.6.2024.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Päivi Jussilan ja Jaakko Henrikssonin sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Hyvinvointi- ja työllisyyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen sillä muutoksella, että Jarmo Kaunisto valittiin pöytäkirjantarkastajaksi Päivi Jussilan tilalle.

 

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn jälkeen koordinaattori Katja Alitalo esitteli Ohjaamon ajankohtaisia asioita ja poistui kokouksesta esittelyn jälkeen.