Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 49


- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2023

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023

 

8/02.02.02/2024

 

TARLA 04.06.2024 § 49  

  

Valmistelija Puheenjohtaja

 

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Valtuusto on hyväksynyt, että valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnin lisäksi lautakunta tutustuu painopistejaotuksen mukaisesti kaupunkiorganisaation palvelutoimintaan pyrkien varmistamaan sen taloudellisuudesta, tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että valtuusto pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2024.

 

Käsittely Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Tapio Nieminen ilmoitti yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtajana olevansa esteellinen arvioimaan lautakunnan alaista toimintaa ja hän oli poissa kokouksesta ko. kohtaa käsiteltäessä klo 17.09-17.15. Tarkastuslautakunnan jäsen Karri Mäkelä ilmoitti olevansa ympäristölupalautakunnan jäsenenä esteellinen arvioimaan lautakunnan alaista toimintaa ja hän oli poissa kokouksesta ko. kohtaa käsiteltäessä klo 17.16-17.17.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.