Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 156


- Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstökertomus 2023

 

179/01.00.02/2022

 

KH 27.05.2024 § 156  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Henkilöstökertomuksessa esitetään KT kuntatyönantajien ja pääsopijärjestöjen suosituksen mukaiset valtakunnallisesti samalla tavalla kerättävät ja seurattavat tunnusluvut. Henkilöstöraportin tiedot esitetään vuosittain 31.12. tilanteen mukaan tai koko kalenterivuodelta. Raportti tehdään kerran vuodessa. Raportin tiedot saadaan pääosin henkilöstöhallinnon ohjelmasta ja on koostettu Power BI -ohjelmalla raporteiksi.

 

Keskeiset tunnusluvut ovat kehittyneet vuonna 2023 pääpiirteissään positiiviseen suuntaan: sairauspoissaolopäivät ovat vähentyneet lähes 800 päivää edellisvuoteen nähden, koulutuspäivät ovat kääntyneet hienoiseen kasvuun, työkyvyttömyyseläkemaksun suuruus on ollut laskeva ja on selkeästi muuta kunta-alaa pienempi, työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen keski-ikä on ollut nouseva, samoin kuin muukin eläkkeellesiirtymisikä,  hakijamäärä per avoin työsuhde on kasvanut ja henkilöstön keski-ikä on hienoisesti laskenut. Verrokeihin nähden tunnusluvut ovat lähtökohtaisesti joko keskitasoa tai sitä parempia.

 

Kevan ennusteen mukaan Forssan kaupungilta siirtyy vuosina 2024-2028 eläkkeelle 142 henkilöä. Näistä opetuksen puolelta on 59 henkilöä ja varhaiskasvatuksen puolelta 22 henkilöä. Runsas eläköityminen on haaste osaavan henkilökunnan saatavuuden näkökulmasta, mutta samalla mahdollistaa myös näköpiirissä olevien taloudellisten sopeuttamistoimien tekemisen eläköitymisiä hyödyntämällä esimerkiksi lasten määrän vähentyessä.

 

Yhteistoimintaryhmä käsittelee henkilöstökertomusta kokouksessaan 27.5.2024.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023

2. esittää valtuustolle, että se merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedokseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.