Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 48


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

YLA 16.05.2024 § 48  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Kaisa Lepola ja Antti Lindvall (varalla Tapio Nieminen ja Katja Pouta).

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 20.5.2024.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalatautakunta

 

toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Kaisa Lepolan ja Antti Lindvallin sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen sekä valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Antti Lindvallin ja Mikko Suomen.