Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyys- ja elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 18


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

TYÖELI 24.04.2024 § 18  

    

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Katariina Pohjalainen ja Ritva Aho.

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 26.4.2024.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Työllisyys- ja elinvoimalautakunta

 

toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Katariina Pohjalaisen ja Ritva Ahon   sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Työllisyys- ja elinvoimalautakunta totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Katariina Pohjalaisen ja Ritva Ahon sekä käsitteli asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18:30-19:07 projektipäällikkö Satu Kaskinen (Kohti kestävää työllistymistä Lounais-Hämeessä) esitteli TyöHämeen aloittamiseen liittyvän monialaisen palvelupisteen suunnittelua.