Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölupalautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 17


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

YMPLA 16.04.2024 § 17  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Kari Kauti ja Tiina Tuomisto.

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 18.4.2024

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Ympäristölupalautakunta

 

toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Kari Kautin ja Tiina Tuomiston sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Ympäristölupalautakunta

totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Hannu Rekusen ja Tiina Tuomiston

sekä päätti käsitellä asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.