Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 30


 

Kuntokontin hankkimista koskeva valtuustoaloite

 

 

 

 

KV 12.04.2021 § 43 

 

Valtuutettu Lotta Saarenmaa luki allekirjoittamansa kuntokontin hankkimista koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Korona-aika on kurittanut monen aktiivisen liikkujan liikuntaharras-tusta. Esimerkiksi Forssassa Vesihelmi on ollut poissa kuntalaisten käytöstä jo useita viikkoja. Siitä huolimatta liikkeen on jatkuttava.

 

Espoossa kuntalaisten liikunnan tarpeeseen on vastattu tuomalla katukuvaan niin sanotut kuntokontit. Nimensä mukaisesti perinteiset kuntosalilaitteet sijaitsevat kontissa, jota on mahdollista siirtää paikasta toiseen. Espoossa kontteja on kolme, ja ne sijaitsevat puistoissa jokaisen vapaassa käytössä. Kontit avataan aamulla ja ne suljetaan iltaisin. Pääkaupunkiseudulla kontit ovat olleet käytössä jo muutaman vuoden.

 

Kuntokontti toisi myös Forssan vapaa-aikapalveluihin uutta virtaa ja lisää tarjontaa. Siirrettävän kuntokontin avulla liikuntaharrastus-mahdollisuus voitaisiin tarjota entistä useammassa kaupungin-osassa ja innostaa näin kuntalaisia kokeilemaan myös uutta liikunta-harrastusta. Erityisesti Pohjois-Forssan alueelle, kuten Matkuun ja Koijärvelle, kontti toisi mahdollisuuden uuteen liikuntamuotoon lähellä omaa asuinaluetta. Kontti voisi olla paikallaan esimerkiksi kahdesta kolmeen viikkoon.

 

Kuntokontin siirrettävyys toisi myös lisää mahdollisuuksia koululii-kuntaan, mikäli kontin sijaintipaikoiksi valittaisiin koulujen läheisiä alueita tai koulujen pihoja.

 

Esitämme, että:

 

1. Forssan kaupunki selvittää kuntokontin hankkimisen kustannukset. Kontissa voitaisiin myös hyödyntää esimerkiksi Vesihelmen vanhoja, uusittavia kuntolaitteita.

 

2. Forssan kaupunki hankkii kuntokontin, jonka käytöstä laaditaan aikataulu, jonka mukaan kontti siirtyy ja jossa on huomioitu jokainen kaupunginosa. Aikataulua laadittaessa huomiota tulee kiinnittää erityisesti Pohjois-Forssan vapaa-aikapalveluiden lisääntymisen näkökulma. Lisäksi konttia voitaisiin hyödyntää esimerkiksi koululiikunnassa.”

 

Lotta Saarenmaan lisäksi valtuustoaloitteessa oli mukana varavaltuutettu Päivi Honkala.

 

Päätös Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

KH 19.04.2021 § 126 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle sekä yhdyskuntalautakunnalle yhteisesti tehtäväksi laatia valtuusto-aloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

SITLA 28.09.2021 § 84 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, puh. 03 4141 5290, s-posti: jarmo.pynnonen(ät)forssa.fi

 

 Kuntokontit ovat tulleet monipuolistamaan ulkona tapahtuvaa lihaskuntoharjoittelua. Useimmiten kuntokontit ovat sijoitettu liikuntapuistojen yhteyteen sulan maan ajaksi. Kuntokontit avataan aamulla ja suljetaan illalla. Kontin sisällä säilytetään irtotavaroita kuten käsipainoja, kahvakuulia, traktorin renkaita ja lekoja ja mahdollisesti muutamia laitetta. Kontin ulkopuolelle on pultattu kiinni ulkokuntoilulaitteita ja esim. leuvanvetoteline.

 

 Kuntokontin mahdollisuudet ovat se, että sen voi sijoittaa niin hiekalle kuin asvaltille ja näin välttää ulkokuntoilualueen pohjatöiden tekemisen. Suljettava kontti mahdollistaa myös irtovälineiden säilytyksen ja näin sen yhteydessä on helppo pitää vaikka ryhmäliikuntatunteja. Konttia harvemmin siirretään muualle, vaan se on paikallaan kesän ja talveksi laitteet siirretään sisätilalle. Mikään ei estä seinässä olevien ulkokuntoilulaitteiden jättämistä paikoilleen, koska ne ovat säänkestäviä.

 

 Kuntokontti olisi loistava lisä Talsoilan puiston alueelle sekä Lamminrannan liikuntapuiston alueelle jossa valvonta ja kontin aukaisut pystytään järjestämään. Pohjois-Forssaan ja Paavolan kuntoradalle olisi järkevänpää rakentaa ulkokuntoilualue joka mahdollistaa säännöllisen harrastamisen ympäri vuoden ja jossa valvontaa ei tarvita.

 

 Sivusta aukeava merikontti maksaa n. 6 000 €. Ulkopuolelle kiinnitettävät laitteet n. 20 000 € ja sisälle laitettavat laitteet ja välineet n. 15 000 €.

 

 Cargofitin liikuntakontin hinta on 58 500 € + alv 24%.

 

 Asiaan palataan liikuntapoliittisen ohjelman liikuntapaikkarakentamissuunnitelma osiossa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee edellä olevan selostuksen tiedoksi ja toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

YLA 21.03.2024 § 30  

  

Valmistelija Tekninen johtaja Antti Heinilä, p. 050 3537 733, antti.heinila@forssa.fi

 

Tekninen- ja ympäristötoimi yhtyy aikaisempaan sivitys- ja tulevaisuuslautakunnalle annettuun selvityspyyntöön.

 

Kuntokontti vaatii valvontaa ja käytönhallintaa, minkä toteuttaminen on haastavaa. Kuntokontin toimintoja pyritään mahdollistamaan mahdollisimman monipuolisesti huoltovapaammilla ulkoliikuntapaikoilla. 

 

Asiaan palataan liikuntapoliittisen ohjelman liikuntapaikkarakentamissuunnitelma osiossa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee edellä olevan selostuksen tiedoksi ja toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.