Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 69



 

Vesihuoltoliikelaitoksen talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2026

 

310/02.02.00/2023

 

 

VESIHLJK 23.08.2023 § 44 

 

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, puh. 040 672 1016, 

kimmo.paakkonen@forssa.fi

 

Kaupunginhallitus antaa ohjeet vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025 – 2026 taloussuunnitelman laatimiseksi ja valtuuston tulee (KL 365/1995 13 §) päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista.

 

Kunnan talousarviossa tullaan asettamaan liikelaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, mutta myös liikelaitoksen johtokunnalla on mahdollisuus asettaa omia tavoitteitaan liikelaitokselle.

 

Vesihuoltoliikelaitoksen ja kaupungin keskushallinnon välinen konsernineuvottelu järjestetään kuluvana vuonna kahdessa osassa. Ensimmäinen neuvottelu pidettiin 27.6. ja toinen on sovittu pidettäväksi 6.9. Talousarvioaikataulu on aikaistunut aiemmista vuosista ja johtokunnan tulisi hyväksyä vesihuoltoliikelaitoksen talousarvioesitys 15.9.2023 mennessä.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta keskustelee asiasta kokouksessa ja lähettää asian jatkovalmisteluun.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

VESIHLJK 13.09.2023 § 50 

 

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, puh. 040 672 1016, 

kimmo.paakkonen@forssa.fi

 

Talousarviota valmistellaan konsernineuvotteluissa 27.6. ja 6.9. sekä johtokunnan kokouksessa 23.8. käytyjen keskustelujen pohjalta.

 

Vedenkulutus on kuluvana vuonna laskenut ennakoituakin enemmän ja laskeva vedenkulutustrendi näyttää jatkuvan myös tulevalla talousarviokaudella. Voimakas inflaatio nostaa materiaalihankintojen, palveluiden ostojen ja energian hintoja joka yhdessä veden- ja jätevedenmyynnin vähenemisen kanssa vaikeuttavat vesihuollon talouden tasapainon säilyttämistä.Vesihuoltovarmuuden parantamiseksi tehdyt investoinnit kasvattavat vesihuollon lainanhoitokustannuksia merkittävästi tulevina vuosina. Samalla vesihuollon tulisi pystyä tekemään investointeja vedensaannin turvaamiseksi myös jatkossa ja kyetä saneeraamaan olemassa olevaa vesihuoltoinfraa palveluiden laadun ylläpitämiseksi.

 

Edellä mainituista syistä talousarvioesitys sisältää talousvesipuolella käytössä olevan perusmaksun suuruisen jäteveden perusmaksun käyttöönoton myös jätevesipuolella 1.1.2024 alkaen. Veden- ja jäteveden perusmaksujen suuruus määräytyy kiinteistön vesimittarikoon mukaan.

 

Talousarviovuoden investointivaltuudeksi esitetään 1 000 000 euroa, joka sisältää uuden vedenkäsittelylaitoksen ja vesijohtolinjan valmiiksi saattamisen. Verkostotöiden toteuttamisesta neuvotellaan teknisen toimen kanssa investointimäärärahan puitteissa.

 

Liikelaitoksen peruspääomasta maksama korvaus säilyy ennallaan.

 

Valmis talousarvioesitys laskelmineen esitetään johtokunnalle kokouksessa.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää:

1. ottaa kiinteistön vesimittarikoon mukaan määräytyvän jäteveden perusmaksun käyttöön 1.1.2024 alkaen

2. hyväksyy kokoukselle esitetyn ehdotuksen vesihuoltoliikelaitoksen talousarvioksi vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosiksi 2025 - 2026 edellyttäen, että kaupungin vesihuoltoliikelaitokselle asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet vahvistetaan ehdotuksen mukaisesti.

 

Käsittely Vesihuoltojohtaja esitteli vesihuoltoliikelaitoksen talousarvioehdotusta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2025 - 2026 kokouksessa. Talousarviolomakkeet ja perusmaksutaulukko tulevat pöytäkirjan liitteeksi.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

VESIHLJK 14.12.2023 § 69  

  

Valmistelija Vesihuoltojohtaja Kimmo Paakkonen, puh. 040 672 1016, 

kimmo.paakkonen@forssa.fi

 

Forssan kaupunginhallitus on käsitellyt 30.10.2023 ve­si­huol­to­lii­ke­lai­tok­sen talousarvion 2024 ja vuosien 2025 - 2026 ta­lous­suun­ni­tel­man osana Forssan kaupungin talousarviota. Forssan kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.11.2023 pidetyssä kokouksessaan vesihuoltoliikelaitoksen talousarvion 2024 ja vuosien 2025 - 2026 ta­lous­suun­ni­tel­man sekä konsernitavoitteet vuodelle 2024.

 

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää ve­si­huol­to­lii­ke­lai­tok­sen laskujen hyväksymisvaltuuksista.

 

Hallintosäännön 3. luku 22 § pykälän mukaisesti vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta määrää liikelaitoksen johtajalle sijaisen, joka johtaa liikelaitoksen johtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

 

Hallintosäännössä on määritetty vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan toimivaltaan kuuluvat asiat. Johtokunta voi hallintosäännön mukaan siirtää toimivaltaa alaiselleen vesihuoltojohtajalle.

 

Forssan kaupungin uusi hallintosääntö on parhaillaan valmistelussa. Uuden hallintosäännön tultua voimaan, noudatetaan siinä määriteltyä toimivallan jakoa ja päätösvaltaa tämän päätöksen sijaan.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

1. vahvistaa talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025 - 2026 liitteen mukaisesti

2. hyväksyy talousarvion tuloslaskelmaosan käyttösuunnitelmaksi vuodelle 2024

3. määrää käyttöpäällikön toimimaan vesihuoltojohtajan sijaisena vesihuoltojohtajan ollessa poissa tai esteellinen vesihuoltojohtajan valtuuksin

4. määrää laskujen hyväksymisvaltuuksista siten, että vesihuoltojohtajan ollessa poissa sijaisena toimii käyttöpäällikkö, jolla on tällöin vesihuoltojohtajan valtuudet laskujen hyväksynnässä. Jos vesihuoltojohtaja ja käyttöpäällikkö ovat yhtä aikaa poissa, hyväksymisvaltuudet ovat työpäälliköllä

5. myöntää vesihuoltojohtajalle valtuuden myydä vesihuoltoliikelaitokselle tarpeettomaksi käynyttä irtaimistoa

6. myöntää vesihuoltojohtajalle valtuuden päättää laitosten ja toimipaikkojen yleisistä toiminta- ja aukioloajoista

7. määrää, että kohtien 5. ja 6. mukaisista toimista on tehtävä hallinnollinen päätös.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.