Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 388



 

Vieremä II C -asemakaavamuutos

 

341/10.02.01/2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

YLA 09.06.2022 § 49 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360, anne.seppala(at)forssa.fi

 

Kaava on lähtenyt liikkeelle Inkintien ja Vieremän asuinalueen asukkaiden aloitteesta koskien Inkintien, Pikkulinnuntien ja Lintukedontien liikennejärjestelyjä. Asemakaavamuutos on tullut vireille kaavoituskatsauksessa 2021 – 2022.

 

Inkintie on ainoa ajoneuvoliikenneyhteys Vieremän asuinalueen pohjoispuolella sijaitseville Inkintien ja Jaanintien varsilla oleville tiloille, joista osa on muodostettu jo 1950-luvulla. Ennen Vieremän asuinalueen kaavoitusta ja rakentamista, tieyhteys tiloille on sijainnut Vieremäntieltä nykyisen Inkinpolun ja edelleen Vieremänpuiston alueella, jotka ovat nyt kevyen liikenteen väylinä. Asuinalueen kaavoituksen yhteydessä ei virallisesti ole ratkaistu liikenneyhteyttä Inkintielle, koska jatkoyhteyttä Pikkulinnuntieltä tai Lintukedontieltä ei ole osoitettu. Vanha ajoyhteys puiston kautta on ollut käytössä vielä 2000-luvun alussa, kunnes Lintukedontie rakennettiin 2006. Tämän jälkeen Inkintien liikenne siirtyi kulkemaan sitä kautta Vieremäntielle kaupungin kanssa tehdyn suullisen sopimuksen mukaisesti.

 

Kaavamuutoksen tarkoituksena on selkeyttää alueen liikennejärjestelyjä siten, että Inkintieltä pääsee Vieremäntielle lyhyintä reittiä pitkin, joka on Lintukedontien katualueen kautta. Tällöin Inkintien ja Jaanintien tilojen liikenne, myös maatalouskoneita, aiheuttaa mahdollisimman vähän ylimääräistä ajoa asuinalueelle ja reitti on paras yhteys myös liikenneturvallisuuden kannalta. Liikenteelliset perusperiaatteet säilytetään muuten ennallaan voimassa olevan asemakaavan mukaisesti, niin ettei Lintukedontien kautta tule ylimääräistä läpiajoliikennettä muualta asuinalueelta.

 

Kaavamuutoksessa on jatkettu Lintukedontien katualuetta Inkintielle asti. Ajoneuvoväylä pohjoisessa oleville asuin- ja maataloustiloille jatkuu Inkintienä Lintukedontien päästä puistoalueella olevana ajoyhteytenä, kunnes korvaava liikenneyhteys rakennetaan muuta kautta. Fostran suunnitelmassa on osoitettu uusi tieyhteys Valtatieltä 2 Vieremäntielle ja edelleen Tampereentielle Vieremän nykyisen pienasuinalueen pohjoispuolelle. Uuden tieyhteyden suunnittelun ja toteuttamisen yhteydessä saadaan uudet liikenneyhteydet myös Inkintielle ja Jaanintielle (kartta suunnitelmasta löytyy kaavaselostuksen sivulta 7). Ajoneuvoliikenteen pääperiaatteet pidetään muuten entisellään. Läpiajoliikennettä Lintukedontien läpi muualta asuinalueelta rajoitetaan edelleen siirtämällä kevyen liikenteen yhteys ja joukkoliikenteelle varattu katuyhteys Pikkulinnuntien läntiseen päähän. Pikkulinnuntien ajoyhteyden päättyminen Kerttusentien kohdalle on ollut osoitettuna jo ensimmäisissä asemakaavoissa, joten Pikkulinnuntien varren asukkaat ovat olleet tietoisia tästä ratkaisusta, kun ovat hankkineet kiinteistöt siltä Vieremän alueelta. Heidän osaltaan kaavallinen tilanne ei tule muuttumaan Vieremä II C asemakaavassa.

 

Vieremä II C -asemakaavamuutosluonnoksen kartta ja määräykset 11.4.2022 sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat liitteinä. Asemakaavaselostuksen luonnos sekä muu kaavamateriaali, jotka liitetään pöytäkirjaan, ovat nähtävänä kokouksessa ja / tai kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.forssa.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kaavoitus

 

Esittelijä Kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä-Koponen

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta asettaa Vieremä II C -asemakaavamuutosluonnoksen 11.4.2022 maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaisesti alustavasti nähtäville sekä pyytää lausunnot Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta, Forssan Verkkopalvelulta, Forssan vesihuoltoliikelaitokselta ja Forssan ympäristönsuojeluviranomaiselta.

 

Käsittely Kaupunginhallituksen edustaja Sirkka-Liisa Anttila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

 

 Pöytäkirjanpitäjä Miia Mäkinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyssä oli toimistosihteeri Anniina Rekola.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 20.02.2023 § 55 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360, anne.seppala(ät)forssa.fi ja kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, p. 4141 5342, sirkka.koykka(ät)forssa.fi

 

Vieremä II C asemakaavamuutoksen luonnos 11.4.2022 oli nähtävänä 20.6. – 11.7.2022. Luonnoksesta jätettiin neljä lausuntoa ja kolme mielipidettä, jossa yhdessä oli allekirjoitukset 44 kiinteistöltä.

 

Kanta-Hämeen pelastuslaitos edellyttää, että Lintukedontien ja Pikkulinnuntien välillä on säilytettävä esteetön kulku hälytysajoneuvoille. Muilta osin kaavasta ei ole huomauttamista.

Vastine: Kaavan katujen välille on osoitettu joukkoliikenteelle varattu katu, joka soveltuu hyvin esteettömäksi kulkuyhteydeksi hälytysajoneuvoille.

 

Forssan Verkkopalvelut Oy edellyttää, että heidän kaapelit turvataan siten, ettei niiden tulevaisuudessa mahdollisista tapahtuvista siirtotarpeista koidu kustannuksia yhtiölle.

Vastine: Kaapelit sijaitsevat katu- ja puistoalueille, joille ei tule rakennuksia, joten kaapelit on niiltä osin turvattu.

 

Forssan Vesihuoltoliikelaitos toteaa, että kaavaan olisi hyvä määrittää rasiteväylä Lintupolulta Inkintien suuntaan palvelemaan vesihuollon mahdollisia tulevaisuuden tarpeita. Lisäksi lausunnossa muistutetaan, ettei vesihuollon maksuilla vesihuoltolain mukaan ole mahdollista kustantaa hulevesien hallinnan järjestämistä tai käsittelyä.

Vastine: Kaavoissa ei yleensä osoiteta yleisille katu- ja puistoalueille johtolinjoja, koska nämä alueet tulevat olemaan kaupungin omistuksessa ja niillä harvemmin sijaitsee rakennuksia. Johtojen kaavamerkinnän tarkoituksena korttelialueilla on rajata rakentaminen pois johtojen päältä ja toisaalta merkinnällä myös turvataan kiinteistöillä sijaitsevat pääjohdot, jotka jatkuvat muille kiinteistöille eikä niitä voida siirtää yleisille alueille ilman huomattavia kustannuksia. Kaavoissa osoitetuille johtolinjoille muodostetaan tarvittaessa erikseen rasitteet. Nykymääräysten mukaan kaavoissa on otettava huomioon hulevesien hallinta ja osoitettava tarvittavat kaavamerkinnät ja määräykset asian suhteen. Kaava ei määrittele kuka rakentaa ja kustantaa hulevesien järjestämisen / käsittelyn, vaan asiasta on sovittu / sovitaan erikseen kaupungin hallinnossa.

 

Forssan ympäristösuojelunviranomainen esittää, että kaava-alueen pohjoispuolelta karttatietojen perusteella kerääntyy sade- ja sulamisvesiä nimenomaan VP-12 -alueelle. Tämän vuoksi määräykseen voisi jopa laittaa, että ”pitää sijoittaa hulevesien käsittelyyn liittyviä painanteita ja viivytysaltaita”.

Vastine: VP-12 puistoalueen kaavamääräyksessä sanotaan, että alueelle saa sijoittaa hulevesien käsittelyyn liittyviä painanteita ja viivytysaltaita. Koska alue on Forssan kaupungin omistuksessa, niin alueelle varmasti rakennetaan hulevesien käsittelyyn tarvittavat järjestelmät alkuperäiselläkin kaavamääräyksellä. Lausunto olisi kuitenkin hyvä ottaa huomioon päivitettävässä hulevesiohjelmassa.

 

Lintukedontien puoleisen alueen mielipiteessä kaavamuutosta pidettiin hyvänä, mutta esitettiin joukkoliikennekadun katkaisemista fyysisesti eikä pelkästään liikennemerkein. Mielipiteessä ei myöskään pidetty hyvänä perusteluna lastenkuljetuksia autolla Lintukedontien kautta, koska lapset pääsevät kävellen kouluun. Lisäksi Lintukedontiellä ajetaan usein ylinopeutta eikä ole suojateitä kadun ylityksen turvana.

Vastine: Pelastuslaitoksen esittämän lausunnon mukaisesti hälytysajoneuvoilla pitää olla esteetön kulkuyhteys katujen välillä, joten kulkuyhteyttä ei voi katkaista kokonaan ajoneuvoilta. Myös talvikunnossapidon kannalta ajomahdollisuus kadulta toiselle on hyvä. Suojatiemerkinnät päätetään katusuunnittelun yhteydessä, joten niistä tulisi keskustella infran-puolen kanssa.

 

Pikkulinnuntien puoleisissa mielipiteissä toivottiin, että katujen välinen yhteys avataan yleiselle ajoneuvoliikenteelle. Perusteluina olivat mm. seuraavat seikat: huonolla kelillä lasten kuljetukset autolla lyhyintä reittiä pitkin, on vähäistä liikennettä Lintukedontielle ja paljon liikennettä Pikkulinnuntielle, liikenteestä ei ole haittaa Pikkulinnuntielle joten ei haittaa toistakaan katua, kulkuyhteyden estämisellä ei kohdella kuntalaisia tasapuolisesti, eivät ole tienneet asemakaavasta, tie rakennettu asemakaavan vastaisesti, kaava pitäisi muuttaa olemassa olevan tilanteen mukaiseksi.

Vastine: On täysin ymmärrettävää, että ihmiset haluavat liikkua lyhyintä reittiä paikasta toiseen, varsinkin kun ovat reittiä tottuneet käyttämään. Sen vuoksi on harmillista, ettei heti alkuaan Lintukedontien ja Lintupolun rakentamisen jälkeen paikalle asennettu asemakaavan mukaisia liikennemerkkejä. Tällöin asukkaat olisivat jatkaneet kulkua entiseen malliin Pikkulinnuntietä pitkin silloisen totutun tavan mukaan ja alueen asemakaavojen lähtökohtaisten periaatteiden mukaisesti.

 

Tämän kaavamuutoksen pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin ratkaista kaavallisesti Inkintieltä kulku Vieremäntielle. Voimassa olevaan kaavaan nähden ei asuinalueiden tilanne ole muuttunut. Lintukedontien on rakennettu vuonna 2006 ja pääosa Pikkulinnuntien varren asuinkortteleiden kiinteistöistä ovat olleet silloin jo rakennettu. Näin ollen kiinteistöiltä on alkujaan ajettu Vieremäntielle Pikkulinnuntien ja Uitontien kautta. Ajoneuvoliikenteelle ajo tätä kautta esim. Vieremän koululle ei ole ajallisesti eikä matkallisesti huomattavasti pidempi kuin Lintukedontien kautta, ja jalankulku- ja polkupyöräliikenne pääsee edelleen kevyen liikenteen väylää pitkin Lintukedontielle.

 

Lausunnot ja mielipiteet eivät edellytä kaavaluonnoksen muuttamista ehdotusvaiheeseen, joten ehdotuskartta määräyksineen on luonnoksen mukainen. Kaavaselostusta on täydennetty ehdotukseen.

 

Vieremä II C -asemakaavamuutosehdotuksen 11.4.2022 kartta ja määräykset sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja selostus ovat liitteinä. Koska asemakaavamuutos on vaikutuksiltaan vähäinen, niin nähtävänäoloajaksi riittää 14 päivää MRA 27 § mukaisesti. Uusia lausuntopyyntöjä ei tarvitse tehdä, koska lausunnot on saatu jo luonnosvaiheessa eikä kaavaan ole tehty muutoksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus asettaa Vieremä II C - asemakaavamuutosta koskevan ehdotuksen 11.4.2022 maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 19.06.2023 § 228 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360, anne.seppala@forssa.fi ja kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, p. 4141 5342, sirkka.koykka@forssa.fi

 

Vieremä II C asemakaavamuutosta koskeva ehdotus oli maan­käyt­tö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä 13. - 27.3.2023. Ehdotuksesta jätettiin kaksi muis­tu­tu­sta näh­­vänä­olo­ai­ka­na. Lausunnot pyydettiin jo luonnosvaiheessa eikä kaavaa ole muutettu sen jälkeen ehdotusvaiheeseen, joten uusia lausuntopyyntöjä ei tehty ehdotusvaiheessa.

 

Kahden henkilön allekirjoittamassa muistutuksessa vastustetaan Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välisen yhteyden katkaisemista autoliikenteeltä. Perusteluina on, ettei Pikkulinnuntieltä tulevaa liikennettä ole niin paljoa että se oleellisesti haittaisi tien varren asukkaita. Toisena perusteluna on, että kaavan mukaista reittiä kulkeva pohjoiseen suuntautuva liikenne lisää liikennettä koulun ohi.

 

Vastine: Koska muistutuksessa on esitetty, että Pikkulinnuntieltä tulevaa liikennettä on vähän, niin siitä aiheutuvan liikenteen lisämäärä koulun ohi kulkevalle liikenteelle ei ole merkittävä. Vieremäntie on paikallistie Forssan keskustan ja Kullaan sekä Latovainion välillä ja edelleen Valtatielle 2. Pääosa liikenteestä koulun ohi muodostuu näiden paikkojen väliltä. Tämä muistutuksessa esitetty Pikkulinnuntieltä tuleva vähäinen liikenne voi kulkea voimassa olevan asemakaavan mukaisesti Pikkulinnuntieltä Uitontielle ja edelleen Vieremäntielle olevia katureittejä pitkin. Muistutus ei tuo mitään uuttaa luonnosvaiheessa esitettyihin mielipiteisiin. Luonnosvaiheessa esitetyt vastineet, jotka päättäjät ovat jo hyväksyneet, pätevät edelleen.

 

Useamman henkilön allekirjoittamassa muistutuksessa tuodaan esiin samat asiat kuin edellä. Lisäksi kuten luonnosvaiheessakin edelleen tuodaan esiin, etteivät asukkaat ole tienneet voimassa olevasta asemakaavasta.

 

Vastine: Koska muistutus vastaa luonnoksen mielipidettä, niin vastine ja perustelut kaavaehdotuksen säilyttämisenä ennallaan ovat samat kuin luonnosvaiheen jälkeen, jolloin päättäjät hyväksyivät esitetyt vastineet.

 

Tämän kaavamuutoksen pääasiallinen tarkoitus on ratkaista kaavallisesti Inkintieltä kulku Vieremäntielle. Voimassa olevaan kaavaan nähden ei asuinalueiden tilanne ole muuttunut. Lintukedontie on rakennettu vuonna 2006 ja pääosa Pikkulinnuntien varren asuinkortteleiden kiinteistöistä ovat olleet silloin jo rakennettu. Näin ollen kiinteistöiltä on alkujaan ajettu Vieremäntielle Pikkulinnuntien ja Uitontien kautta. Ajoneuvoliikenteelle ajo tätä kautta esim. Vieremän koululle ei ole ajallisesti eikä matkallisesti huomattavasti pidempi kuin Lintukedontien kautta. Jalankulku- ja polkupyöräliikenne pääsee edelleen kevyen liikenteen väylää pitkin Lintukedontielle.

 

Muistutuksissa ei ole tuotu esiin mitään oleellista uutta asiaa luonnosvaiheeseen nähden. Tilanne ei ole muuttunut päättäjien hyväksymään luonnosvaiheen vastineisiin, ja perusteluihin ehdotuksen nähtävänäolokarttaan ja -määräyksiin nähden, joten kaavaehdotukseen ei ole tarvetta tehdä muutoksia.

 

Asemakaavamuutoksessa ei ole tehty oleellisia muutoksia voimassa olevaan kaavaan nähden, joten se ei ole vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hy­väk­sy­mi­nen kuuluu kaupunginhallituksen toi­mi­val­taan. Kaa­va­ma­te­ri­aa­li on kokonaisuudessaan nähtävänä kaupungin internetsi­vuil­la https://www.forssa.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kaavoitus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan Vieremä II C asemakaavamuutosta koskevan ehdotuksen 11.4.2022.

 

Käsittely Keskustelun perusteella puheenjohtaja tiedusteli voidaanko asia yksimielisesti palauttaa valmisteluun siten, että uudelleenvalmistelussa mahdollistettaisiin Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välinen autoliikenneyhteys. Todettiin, että näin voidaan tehdä.

 

Päätös Kaupunginhallitus palautti yksimielisesti asian valmisteluun siten, että uudelleenvalmistelussa mahdollistettaisiin Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välinen autoliikenneyhteys.

 

 

 

 

YLA 17.08.2023 § 69 

 

Valmistelija Kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä-Koponen, p. 050 564 0018, sirkka.koykka@forssa.fi

 

Kaupunginhallitus asetti Vieremä II C - asemakaavamuutosta koskevan ehdotuksen 11.4.2022 maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Vieremä II C ehdotus oli nähtävänä 13.3.-27.3.2023.

 

Kaupunginhallitukselle valmisteltiin muistutusten vastineet. Kaupunginhallitus päätti hyväksymisvaiheessa palauttaa kaavan yksimielisesti valmisteluun siten, että uudelleenvalmistelussa mahdollistettaisiin Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välinen autoliikenneyhteys.

 

Kaavan valmistelussa sekä luonnosvaiheessa, että ehdotusvaiheessa on vastattu kaavan pohjautuvan kaupungin kaavoitushistorian annettuihin lupauksiin tonttien ostajille ja niiden pitämiseen sekä tasavertaiseen kohteluun. Näiden perusteella voimassa olevan kaavan periaate on pidetty vaikka kevyen liikenteen paikkaa on siirretty. Edellä esitetystä johtuen ei ole tutkittu vaihtoehtoa, jossa palautuspäätöksen mukainen ajoyhteys avattaisiin.

 

Toimittaessa kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti kaavan periaatteet muuttuvat ja kaava lähtee luonnosvaiheesta edeten ehdotukseen ja hyväksyntään. Tämä siitä syystä että samaan tapaan kuin edellisestä versiosta myös tästä vaihtoehdosta tulee olla kaikilla osallisilla mahdollisuus vaikuttamiseen kaavan kaikissa vaiheissa. Lisäksi on tehtävä liikenteellinen selvitys, jossa tutkitaan miten liikennemäärät muuttuvat Lintukedontien osalta.

 

Lautakunnassa käydään keskustelu kaavatilanteesta.

 

Esittelijä Kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä-Koponen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi ja palauttaa Vieremä II C asemakaavan uudelleen valmisteluun siten, että mahdollistettaisiin Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välinen autoliikenneyhteys.

 

Käsittely Pöytäkirjanpitäjä Miia Niittymäki poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, koska hänellä on läheisiä sukulaissuhteita ko. asiaan liittyen. Pöytäkirjanpitäjänä kokouksessa toimi tämän pykälän ajan tekninen johtaja Antti Heinilä.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

YLA 12.10.2023 § 82 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 050 5640 0019, anne.seppala@forssa.fi ja kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, p. 050 564 0018, sirkka.koykka@forssa.fi

 

Vieremä II C -asemakaavamuutoksen laatiminen aloitettiin alusta, kun kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun siten, että uudelleenvalmistelussa mahdollistettaisiin Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välinen autoliikenneyhteys. Kaavamuutoksesta on laadittu uusi luonnos 22.9.2023 kaupunginhallituksen ja yhdyskuntalautakunnan päätösten mukaisesti. Luonnoksessa on muutettu voimassa olevassa kaavassa osoitettu Lintupolun jalankululle, polkupyöräilylle ja joukkoliikenteelle varattu katualue ajoneuvoliikenteelle sallituksi katualueeksi. Muilta osin luonnokseen ei ole tehty muutoksia.

 

Kaavamuutokseen on tehty Suomen ympäristösarjassa 27/2008 julkaistun selvityksen 'Liikennetarpeen arviointi maankäytön suunnittelussa' mukaan liikenneselvitys, joka esitellään tarkemmin selostuksessa.

 

Voimassaolevan asemakaavan mukaan Lintupolun julkisen ja kevyen liikenteen katualue katkaisee Lintukedontien ja Pikkulinnuntien väliltä yleisen ajoneuvoliikenteen. Pikkulinnuntieltä ja Inkintieltä ajetaan Vieremäntielle Uitontien kautta.

 

Voimassaolevan asemakaavan mukaan Lintukedontien liikenne muodostuu enimmillään kadun varrelle osoitetun 48 asuinkiinteistön liikenteestä. Tällöin asukasliikenne on noin 160 ajoneuvoa Vieremäntien risteyksessä ja lisäksi kiinteistöiden huoltoliikenne. Lintukedontien itäosan liikenne koostuu Tikantien ja Satakielentien 10 kiinteistöstä eli noin 33 ajoneuvosta.

 

Uudelleen laaditussa kaavamuutoksessa liikenneselvityksen perusteella asukasliikenne tulee Lintukedontiellä lisääntymään vuorokaudessa kokonaan rakennetun asuinalueen noin 160 ajoneuvosta noin 167 – 200 ajoneuvolla, yhteensä noin 327 – 360 ajoneuvoa. Tämän lisäksi tulee ylimääräistä liikennettä 50 – 60 kiinteistön huoltoliikenteestä. Etenkin Lintukedontien itäosan 33 ajoneuvomäärään verrattuna yli 200 ajoneuvon liikenne on merkittävä lisäys.

 

Kaavan tulevasta luonnosvaiheen nähtävänäolosta tiedotetaan lehtikuulutuksella Forssan lehdessä sekä kaupungin internetsivuilla. Lintukedontien varren asukkaille, joille uusi luonnos aiheuttaa merkittävää muutosta, tiedotetaan myös kirjeitse.

 

Kaupunginhallituksen päätöksen mukainen toisen vaiheen Vieremä II C -asemakaavamuutosluonnoksen kartta ja määräykset 22.9.2023 sekä selostus ovat liitteinä. Kaavamateriaali on nähtävänä myös kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.forssa.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kaavoitus.

 

Esittelijä Kaupunginarkkitehti

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta asettaa toisen vaiheen Vieremä II C -asemakaavamuutosluonnoksen 22.9.2023 maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaisesti nähtäville luonnosvaiheen kuulemista varten.

 

Käsittely Pöytäkirjanpitäjä Miia Niittymäki poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi, koska hänellä on läheisiä sukulaissuhteita ko. asiaan liittyen. Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän ajan oli tekninen johtaja Antti Heinilä.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

KH 18.12.2023 § 388  

  

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360, anne.seppala@forssa.fi, kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, p. 03 4141 342, sirkka.koykka@forssa.fi

 

Toisen vaiheen Vieremä II C asemakaavamuutoksen luonnos 22.9.2023 oli nähtävänä 23.10. – 13.11.2023. Luonnoksesta jätettiin yksi mielipide, jossa ajoneuvoyhteyden aukaisemista pidettiin hyvänä ratkaisuna. Lausuntoja ei pyydetty uudelleen, koska luonnokseen tehdyllä muutoksella ei ole oleellista vaikutusta edellisiin lausuntoihin.

 

Tämän kaavamuutoksen pääasiallinen tarkoitus on ratkaista kaavallisesti Inkintieltä kulku Vieremäntielle. Kaupunginhallituksen päätöksellä toisessa luonnosvaiheessa liikenteellinen pääperiaate muuttuu voimassa olevasta asemakaavasta siten, että Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välillä sallitaan ajoneuvoliikenne. Tämä muuttaa nykyistä liikenteellistä tilannetta siten, että Lintukedontien asuinalueen kautta syntyy läpiajoa.

 

Jätetty mielipide ei edellytä kaavaluonnoksen muuttamista ehdotusvaiheeseen, joten ehdotuskartta määräyksineen on luonnoksen mukainen. Kaavaselostusta on täydennetty ehdotukseen.

 

Vieremä II C -asemakaavamuutosehdotuksen 22.9.2023 kartta ja määräykset sekä selostus ovat liitteenä. Muut asemakaavaan liittyvät asiakirjat ovat katsottavissa kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://www.forssa.fi/asuminen-ja-ymparisto/tekniset-palvelut/kaavoitus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus asettaa Vieremä II C - asemakaavamuutosta koskevan ehdotuksen 22.9.2023 maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.