Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 124


 

 

Forssan Yrityskehitys Oy:n pääomalainan muuttaminen SVOP-sijoitukseksi

 

424/02.05.03/2023

 

KH 04.12.2023 § 369 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, puh. 040 6694 775, timo.finning@forssa.fi

 

Forssan Liike- ja Teollisuuskiinteistöillä (FLTK) on aikoinaan ollut kaupungilta saatua pääomalainaa, joka on nyt Forssan Yrityskehitys Oy:n taseessa velkana. Pääomalainavelkakirja on allekirjoitettu 4.4.2000 ja lainan pääoma on nyt 168 187,93 €. Pääomalaina on aikanaan myönnetty tarkoituksena vahvistaa FLTK:n omaa pääomaa. Pääomalainan vuotuinen korko on peruskorko vähennettynä yhdellä prosenttiyksiköllä. Nykyisellä korkotasolla vuosikorko on 4.625 euroa.

 

Forssan Yrityskehitys Oy ja kaupunki voivat halutessaan neuvotella järjestelystä, jolla pääomalaina muutetaan SVOP-sijoitukseksi. Pääomalainasta maksetaan korkoa, mutta SVOP-sijoitus on koroton. Toinen keskeinen SVOP-sijoituksen ja pääomalainan ero liittyy sijoituksen palautusjärjestykseen yhtiön purkautuessa tai konkurssissa. Pääomalainalla on muita velkojia huonompi etuoikeus palautukseen, mutta parempi kuin osakepääomalla. SVOP-sijoitus sen sijaan on samassa asemassa kuin osakepääoman sijoitus eli se palautetaan oman pääoman ehtoisena viimeisenä. Kolmas ero on se, että SVOP-sijoitus tulee varoja jaettaessa yhtiön kaikkien osakkaiden hyväksi heidän osakeomistustensa suhteessa, kun taas pääomalaina palautetaan lainanantajalle takaisinmaksuehtojen mukaisesti voitonjakokelpoisten varojen sen salliessa. Kolmas ero on tällä hetkellä merkityksetön, koska kaupunki on Forssan Yrityskehitys Oy:n ainoa omistaja.

 

Forssan Yrityskehitys Oy:n hallitus on päättänyt esittää Forssan kaupungille, että pääomalaina ja sen maksamattomat korot siirretään SVOP-sijoitukseksi. Esityksen taustalla on se, että tällöin Forssan Yrityskehitys Oy:n ei tarvitse maksaa kaupungille korkoa kyseisestä sijoituksesta. Koron maksaminen voisi aiheuttaa kierteen, jossa Forssan Yrityskehitys Oy lainaisi kaupungilta rahaa maksaakseen koron kaupungille. Konsernitasolla esityksellä ei olisi tulosvaikutusta.

 

Forssan Yrityskehitys ei voi tällä hetkellä maksaa pääomalainaa pois, koska yhtiöllä on muita vieraanpääoman ehtoisia lainoja, jotka ovat etusijajärjestyksessä ennen pääomalainan maksamista.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Forssan Yrityskehitys Oy:n taseessa olevan 168.187,93 euron pääomalainan ja sen maksamattomien korkojen muuttamisen SVOP-sijoitukseksi.

 

Käsittely Jäsen Jaana Lähteenkorva ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjääviys: Forssan Yrityskehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 11.12.2023 § 124  

  

Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy Forssan Yrityskehitys Oy:n taseessa olevan 168.187,93 euron pääomalainan ja sen maksamattomien korkojen muuttamisen SVOP-sijoitukseksi.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

Ptk tark.