Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 127


- Sopimusluonnos Ohjaamo-palvelusta

 

 

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän esitys seudullisesta nuorten työpajatoiminnasta ja seudullisesta ohjaamo-toiminnasta

 

560/00.04.00/2022

 

 

TYÖELI 21.12.2022 § 64 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p. 050 5965 155,

 jarmo.pynnonen(ät)forssa.fi

 Työllisyys- ja hyvinvointipalvelujen päällikkö Jaakko Leskinen, puh. 050 5640 014, jaakko.leskinen(ät)forssa.fi

 

Forssan kaupungin v. 2023 talousarviossa on nuorten työpajatoimintaan budjetoitu AVI-rahoitusta 55 000 €, johon tulee lisäksi kaupungin omarahoitusosuus 18 333,33 € eli hankerahoitus on yhteensä 73 333,33 €. Palvelussa toimii kaksi työvalmentajaa ja palveluita ovat valmennus ja ohjaus muun muassa logistiikassa ja valmistavassa työpajatoiminnassa. Toiminta on opinnollistettua ja asiakkaat suorittavat opintoja palvelujaksojen aikana tavoitteena työllistyminen. Toimitilana on yksityinen vuokrakiinteistö osoitteessa Hämeentie 37. Palvelua on järjestetty vuosikymmenien ajan. Forssan kaupunki voi osallistua seudulliseen työpajatoiminnan hankkeeseen ja valtionavustushakuun vuoden 2023 talousarviomäärärahojen puitteissa. On huomattava, että Forssan kaupungilla on myös omalla rahoituksella tapahtuvaa työpajatoimintaa, joka jäisi edelleen kaupungin toiminnaksi.

 

Kaupungin talousarvioesityksessä vuodelle 2023 Ohjaamo-palveluun on budjetoitu toimintakuluja 66 650 €. Palvelussa toimii yksi palveluohjaaja / koordinaattori tuottaen nuorten monialaisten palvelujen koordinointia ja kehittämistä sekä asiakaspalvelua alle 17-30 -vuotiaille nuorille. Ohjaamo on toinen kaupungin työllisyyspalvelujen ohjausyksiköistä. Toimitilana on kaupungin omistama kiinteistö osoitteessa Vapaudenkatu 4. Forssan kaupunki on järjestänyt Ohjaamo-toimintaa vuodesta 2015 alkaen. Ohjaamo-verkostossa ovat mukana eri organisaatioiden lisäksi kaikki seudun kunnat. Ohjaamon toimintaa ohjaa ohjausryhmä, joka ei ole käsitellyt vireillä olevaa asiaa. Forssan kaupunki voi osallistua seudulliseen ohjaamo-toiminnan suunnitteluun, mutta varsinaisia päätöksiä voidaan tehdä vasta sen jälkeen kun toimintaan ja talouteen liittyvät yksityiskohdat ovat tiedossa.

 

Forssan kaupunki voi sopia sopimuksen Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän ja Fokka Säätiön kanssa.

 

Kaupunginhallitus nimeää Fokka Säätiöön kaupunginhallituksen edustajan.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Työllisyys- ja elinvoimalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se vastaa Lounas-Hämeen koulutuskuntayhtymän (10.12.2022) esitykseen seuraavasti:

Forssan kaupunki

1. voi osallistua seudulliseen työpajatoiminnan hankkeeseen ja valtionavustushakuun vuoden 2023 talousarviomäärärahojen puitteissa. On huomattava, että Forssan kaupungilla on myös omalla rahoituksella tapahtuvaa työpajatoimintaa, joka jäisi edelleen kaupungin toiminnaksi,

2. voi osallistua seudulliseen ohjaamo-toiminnan suunnitteluun, mutta varsinaisia päätöksiä voidaan tehdä vasta sen jälkeen kun toimintaa ja talouteen liittyvät yksityiskohdat ovat tiedossa,

3. voi sopia sopimuksen Fokka Säätiön kanssa.

Lisäksi kaupunginhallitus voi nimetä Fokka Säätiöön kaupungin edustajan.

 

Päätös Työllisyys- ja elinvoimalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

KH 23.01.2023 § 25 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus vastaa Lounas-Hämeen koulutuskuntayhtymän (10.12.2022) esitykseen seuraavasti:

Forssan kaupunki

1. osallistuu seudulliseen työpajatoiminnan hankkeeseen, mikäli valtionavustus myönnetään. On huomattava, että Forssan kaupungilla on myös omalla rahoituksella tapahtuvaa työpajatoimintaa, joka jäisi edelleen kaupungin toiminnaksi

2. osallistuu seudulliseen ohjaamo-toiminnan suunnitteluun,

3. solmii sopimuksen Fokka Säätiön kanssa.

Lisäksi kaupunginhallitus nimeää Fokka Säätiöön kaupungin edustajan.

 

Käsittely Jäsenet Sirkka-Liisa Anttila ja Lotta Saarenmaa ilmoittivat olevansa esteellisiä käsittelemään asiaa (yhteisöjäävit: Anttila Lounais-Hämeen koulutukuntayhtymän hallituksen jäsen ja Saarenmaa varajäsen). He olivat kokouksesta poissa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 Jäsen Jouko Haonperä esitti jäsen Johanna Häggmanin kannattamana, että kohdasta yksi poistetaan teksti ”on huomattava, että Forssan kaupungilla on myös omalla rahoituksella tapahtuvaa työpajatoimintaa, joka jäisi edelleen kaupungin toiminnaksi”.

 

 Tämän jälkeen kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo 18.48 - 18.53.

 

 Puheenjohtaja tiedusteli käydyn keskustelun perusteella, että voidaanko yksimielisesti hyväksyä Jouko Haonperän tekemä ehdotus. Todettiin, että näin voidaan tehdä.

 

Päätös Kaupunginhallitus vastaa Lounas-Hämeen koulutuskuntayhtymän (10.12.2022) esitykseen seuraavasti:

Forssan kaupunki

1. osallistuu seudulliseen työpajatoiminnan hankkeeseen, mikäli valtionavustus myönnetään.

2. osallistuu seudulliseen ohjaamo-toiminnan suunnitteluun,

3. solmii sopimuksen Fokka Säätiön kanssa.

 

 

 Jäsen Sirkka-Liisa Anttila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

KH 06.02.2023 § 36 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni (ät) forssa.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää sen lisäksi, mitä KH 23.1.2023 § 25 on päätetty, että

1. Forssan kaupungin työpajatoiminnan kokonaisuuden toiminnot selvitetään rahoitusmuodosta riippumatta. Kaikki Forssan kaupungissa tällä hetkellä toimivat työpajat, niiden resursointi, henkilöstömäärä, tilat, tavoitteet ja tulokset käydään toimintokohtaisesti läpi, jolloin voidaan tehdä kokonaisuudesta johtopäätöksiä. Tavoitteena on, että kaupungin kaikkien työpajojen toiminta siirretään Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän Fokka Säätiön toiminnaksi yhteistyösopimuksella vuoden 2023 aikana. Selvitystyö tehdään yhdessä LHKK:n kanssa, jotta voidaan arvioida toiminnan tavoitteellisuus ja tehokkuus seudullisen työpajatoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Selvitystyö tehdään 31.5.2023 mennessä ja käsitellään sen valmistuttua kaupunginhallituksessa.

2. Forssan kaupunki käynnistää seudullisen ohjaamo-toiminnan suunnittelun yhdessä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän kanssa. Suunnittelun tavoitteena on, että Fokka Säätiö toteuttaa jatkossa seudullista ohjaamo-toimintaa. Suunnittelun ja toteutuksen aikataulu ovat samat kuin edellä mainitussa kohdassa

3. nimeää Fokka Säätiön hallitukseen Forssan kaupungin edustajan.

 

Muutettu

päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää sen lisäksi, mitä KH 23.1.2023 § 25 on päätetty, että

1. Forssan kaupungin työpajatoiminnan kokonaisuuden toiminnot selvitetään rahoitusmuodosta riippumatta. Kaikki Forssan kaupungissa tällä hetkellä toimivat työpajat, niiden resursointi, henkilöstömäärä, tilat, tavoitteet ja tulokset käydään toimintokohtaisesti läpi, jolloin voidaan tehdä kokonaisuudesta johtopäätöksiä. Tavoitteena on, että kaupungin kaikkien työpajojen toiminta siirretään Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän Fokka Säätiön toiminnaksi yhteistyösopimuksella vuoden 2023 aikana. Selvitystyö tehdään yhdessä LHKK:n kanssa, jotta voidaan arvioida toiminnan tavoitteellisuus ja tehokkuus seudullisen työpajatoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Selvitystyö tehdään 31.5.2023 mennessä ja käsitellään sen valmistuttua kaupunginhallituksessa ja lopullinen päätös asiasta tehdään kaupunginvaltuustossa.

2. Forssan kaupunki käynnistää seudullisen ohjaamo-toiminnan suunnittelun yhdessä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän kanssa. Suunnittelun tavoitteena on, että Fokka Säätiö toteuttaa jatkossa seudullista ohjaamo-toimintaa. Suunnittelun ja toteutuksen aikataulu ovat samat kuin edellä mainitussa kohdassa

3. nimeää Fokka Säätiön hallitukseen Forssan kaupungin edustajan.
 

Käsittely Jäsenet Sirkka-Liisa Anttila ja Lotta Saarenmaa ilmoittivat olevansa esteellisiä käsittelemään asiaa (yhteisöjäävit: Anttila Lounais-Hämeen koulutukuntayhtymän hallituksen jäsen ja Saarenmaa varajäsen). He olivat kokouksesta poissa tämän asian käsittelyn ajan. Lotta Saarenmaan tilalle pykälän käsittelyn ajaksi saapui varajäsen Satu Järvinen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen ja nimesi Fokka Säätiön hallitukseen kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen ja varalle sivistysjohtaja Jarmo Pynnösen.

 

 

TYÖELI 31.05.2023 § 24 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p. 050 596 5155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 

Laki työvoimapalvelujen järjestämisestä hyväksyttiin 1.3.2023. Lain mukaan TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus.

 

Lain mukaan palvelut siirretään kunnalle tai useammasta kunnasta muodostuvalle yhteistoiminta-alueelle, jonka työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Forssan seudun kuntien työvoimapohja ei riitä, joten Forssan seudun tulee muodostaa yhteistoiminta-alue Hämeenlinnan ja Hämeenlinnan seudun kuntien kanssa (KH 22.5.2023 § 183).

 

Valmistelu Hämeenlinnan kanssa yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta on parhaillaan käynnissä ja tulokset sekä sopimukset on hyväksyttävä ja toimitettava työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä. Samoin on valmisteltava, otettava kantaa sekä sovittava muut lain §15:n mukaiset ilmoitusvelvollisuuteen liittyvät asiakokonaisuudet.

 

Saman aikaisesti on valmisteltu kaupunginhallituksen toimeksiannosta yhdessä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän edustajien kanssa selvitystä Forssan kaupungin työpajatoiminnoista sekä ohjaamotoiminnoista.

 

Tehdyt selvitykset ovat nähtävänä kokouksessa.

 

Sivistysjohtaja ja työllisyyspäällikkö selvittävät asiaa kokouksessa.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Päätösesitys kokouksessa tehtävän päätösesityksen mukaisesti.

  

 

Käsittely Varajäsen Hannu Koski jääväsi itsensä asian käsittelystä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Työllisyys- ja elinvoimalautakunta päätti merkitä saadut selvitykset tiedoksi ja toteaa lausuntonaan kaupunginhallitukselle

1. työpajojen mahdollisista siirtoon liittyvistä asioista on tarkoituksenmukaista päättää siinä vaiheessa, kun TE24 työllisyysalueeseen liittyvät sopimukset on hyväksytty lokakuussa 2023.

2. ohjaamotoiminnan osalta voidaan edetä sopimusvaiheeseen Fokka säätiön kanssa.

 

 

KH 05.06.2023 § 217 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen saadut selvitykset.

2. toteaa, että työpajojen siirrosta päätetään sen jälkeen, kun TE24 työllisyysalueeseen liittyvät sopimukset on hyväksytty.

3. päättää, että ohjaamotoiminnan osalta valmistelua jatketaan siten, että ohjaamotoiminta toteutetaan jatkossa seudullisesti Fokka Säätiön toteuttamana. Tavoitteena on saada asiaa koskeva sopimus päätöksentekoon mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

Käsittely Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Lotta Saarenmaa ilmoitti olevansa esteellinen käsittelemään asiaa (yhteisöjäävi: Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän hallituksen varajäsen) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

TYÖELI 24.10.2023 § 48 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p. 050 596 5155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 

Forssan kaupunki on yhdessä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän edustajien kanssa tehnyt selvityksen työpajatoiminnan kokonaisuudesta sekä sopimuksen nuorille suunnatun monialaisen Ohjaamo-palvelun järjestämisestä 

 

Työpajatoiminnan kokonaisuus

 

Yhteistyössä tehty selvitys on nähtävänä kokouksessa. Jatkoselvitys työpajatoimintojen siirtämisestä Fokka Säätiöön aloitetaan syksyn 2023 aikana.

 

Seudullinen Ohjaamotoiminta Fokka Säätiön toteuttamana.

 

Forssan kaupunki on valmistellut Ohjaamo-palvelun tuottamiseen tarkoitettua sopimusta yhteistyössä Lounais-Hämeen Koulutuskuntayhtymän kanssa. Sopimuksen kohteena on Ohjaamo-palvelun järjestäminen, koordinointi ja kehittäminen. Muu seudun kunta voi liittyä palvelun tilaajaksi sopimalla siitä erikseen Fokka-säätiön kanssa. Sopimuksessa ei sovita Nuorten työllistymistä edistävä monialaisen tuen yhteispalvelusta (381/2023 § 16).

 

Ohjaamo-palvelu on kaikkien alle 30-vuotiaiden nuorten matalan kynnyksen monialainen palvelumalli. Ohjaamossa nuorille tarjotaan tietoa, neuvontaa, ohjausta sekä viranomaisverkoston palveluja ja muita palveluja. Ohjaamossa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tarjoavat yhdessä monialaisesti palveluita työllistymiseen, koulutukseen, elämänhallintaan ja hyvinvointiin sekä terveyteen liittyen. Palvelukäyntejä on vuositasolla useita satoja, malli on lähtökohdiltaan valtakunnallinen ja lisäksi toimintaan kuuluvat tapahtumat, palveluyhteistyö ja nuorten tavoittaminen.

 

Palvelun pääasiallisia asiakkaita ovat alle 30-vuotiaat nuoret, joiden koti- tai asuinkunta on Forssa. Palvelu on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Forssan kaupunki ei vastaisi muiden kuntien kanssa sovituista asiakkuuksista. Sopimuksessa sitoudutaan siihen, että Ohjaamo-palvelu on avointa kaikille asiakkaille ja toiminta vastaa matalan kynnyksen palvelun tarpeisiin. Asiakkaiden huoltajat ja avustajat huomioidaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Fokka -säätiö tekee Ohjaamo-palvelun järjestämisessä yhteistyötä tilaajan ja sen eri toimialojen, Kanta-Hämeen Hyvinvointialueen, Hämeen TE-toimiston, Työvoimaviranomaisen, Kelan, Nuorten työpajatoiminnan, etsivän nuorisotyön ja koulutuksen järjestäjien sekä muiden olennaisten toimijoiden ja tarvittavien järjestöjen, säätiöiden ja yritysten kanssa. Palvelun hinta on 70 000 € ALV 0 % sopimuksen ensimmäisenä voimassaolovuonna.

 

Ohjaamopalveluja koskeva sopimus edellyttää yhden Forssan kaupungin työntekijän (palveluohjaaja) siirtymistä Fokka säätiöön. Henkilön siirtymiseen liittyvät toimenpiteet toteutetaan sopimuksen hyväksymisen jälkeen.

 

Ohjaamo-palvelun tuottamiseen tarkoitettu sopimus on nähtävänä liitteessä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Työ- ja elinvoimalautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi selvityksen työpajatoiminnan kokonaisuudesta

2. hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Ohjaamo-palvelun tuottamiseen tarkoitetun sopimuksen

3. esittää kaupunginhallitukselle sopimuksen hyväksymistä.

 

Päätös Työllisyys- ja elinvoimalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

KH 04.12.2023 § 379 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p. 050 596 5155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 

Yhteistoimintalain mukainen käsittely koskien ohjaamo-palvelujen siirtoa Fokka säätiöön käytiin 28.11.2023. Yhteistoimintaryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi 4.12.2023 ja asia käsitellään vielä yhteistoimintaryhmän kokouksessa 4.12.2023.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan ohjaamo-palvelua koskevan sopimuksen hyväksymistä sekä lisäksi esittää, että kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään muut mahdolliset liikkeenluovutukseen tai muut siirtoon liittyvät sopimukset ja asiakirjat.

 

Käsittely Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Lotta Saarenmaa ilmoitti olevansa esteellinen käsittelemään asiaa (yhteisöjäävi: Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän hallituksen varajäsen) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

 Merkittiin, että tehtiin asiatekstiin korjaus yhteistoimintaryhmän käsittelyjen osalta.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 11.12.2023 § 127  

  

Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy liitteenä olevan ohjaamo-palvelua koskevan sopimuksen sekä lisäksi esittää, että kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään muut mahdolliset liikkeenluovutukseen tai muut siirtoon liittyvät sopimukset ja asiakirjat.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.