Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 383


 

Keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali

 

443/00.00.01/2021

 

KH 04.12.2023 § 383  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimi-kaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Siihen kuuluu pu-heenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

Valtuusto on valinnut Wilma Väreen keskusvaalilautakunnan

6. varajäseneksi. Väre on menettänyt Kuntalain 71 §:n mukaisen yleisen vaalikelpoisuutensa kaupungin luottamustoimiin paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Hänen tilalleen tulee valita uusi varajäsen lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Keskusvaalilautakunnan kokoonpano on seuraava:

 

Kujala Topias  puheenjohtaja

Mäkilä Jarmo  varapuheenjohtaja

Honkala Päivi  jäsen

Jussila Kaisa  jäsen

Kesti Pirjo  jäsen

 

Anttila Juhani   1. varajäsen

Salonen Meri  2. varajäsen

Merikaita Sirke  3. varajäsen

Monto Esa  4. varajäsen

Mansikkamäki Pentti 5. varajäsen

Väre Wilma  6. varajäsen

 

Edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneiden äänestäjäryhmien edustavuuden huomioon ottamiseksi kustakin äänestäjäryhmästä valitaan yksi edustaja, kunnes viisi huomioon otettavaa äänestäjä-ryhmää on saanut edustuksensa. Yhdenkin huomioon otettavan äänestäjäryhmän ollessa vailla edustusta muusta ryhmästä ei saa valita keskusvaalilautakuntaan kahta edustajaa. Vaikka säännös ei sitä edellytäkään, käytännössä on useimmiten valittu viisi eniten ääniä edellisissä kunnallisvaaleissa saanutta äänestäjäryhmää. Ää-nestäjäryhmien edustus arvioidaan erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä valittaessa.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan yleisesti vaalikelpoinen kaupungin luottamustoimeen on se, jolla on äänioikeus, jonka kotikunta on Forssan kaupunki ja jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Pääasiallisesti henkilöstöasioita hoitavaan toimielimeen sovelletaan, mitä 73 §:n 2 momentissa säädetään.

 

Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.

 

Kuntalain 72 §:n mukaan kaupunginvaltuustoon ei ole vaalikelpoinen

 

1. valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

 

2. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

 

3. kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

 

4. kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

 

Kuntalain 31 §:n mukaan kunnan ja kuntayhtymän toimielinten jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet, joista on soveltuvin osin voimassa, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään.

 

Valtuustoa lukuun ottamatta kunnallisissa toimielimissä tulee naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valitsee uuden 6. varajäsenen keskusvaalilautakuntaan jäljellä olevan toimikauden ajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.