Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 350


 

Hämeen virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen vuodelle 2024 nimettävä kaupungin edustus

 

637/00.00.01/2021

 

KH 20.11.2023 § 350  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, p. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n syyskokous pidetään klo 14.00.

 

Hämeen virkistysalueyhdistyksen sääntöjen mukaan kaupungilla on yhdistyksen vuosikokouksissa (kevät ja syys) asukasluvun perusteella 1 ääni kunnan alkavaa 3000 asukasta kohti, kuitenkin vähintään kaksi ja enintään 13.

 

Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen kalenterivuodeksi kerrallaan.

 

Kuluvaksi valtuustokaudeksi kaupungin edustajaksi Hämeen virkistysalueyhdistyksen vuosikokouksiin on valittu Mika Penttilä ja varaedustajaksi Johanna Häggman (KH 28.11.2022 § 331).

 

Vuosikokouksissa kaikkia kaupungin ääniä voi käyttää myös yksi henkilö.

 

Yhdistyksen hallituksen jäsenenä on vuonna 2023 toiminut Mika Penttilä ja varajäsenenä Johanna Häggman.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. valita jäsen- ja varajäsenehdokkaan Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen vuodelle 2024.

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päättää

1. valita jäsenehdokkaaksi Mika Penttilän ja varajäsenehdokkaaksi Johanna Häggmanin Hämeen Virkistysalueyhdistys ry:n hallitukseen vuodelle 2024.

2. tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

 

 

Ptk tark.