Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 348


- Vaalimainostelineiden sijaintikartta

 

Presidentinvaalin ulkomainonta kaupungin mainospaikoilla

 

259/00.00.00.01/2023

 

 

 

 

 

KH 25.09.2023 § 293 

 

Valmistelija Kaupunginarkistonhoitaja Elisa Vinnikainen, p. 03 4141 5275, elisa. vinnikainen@forssa.fi

 

Presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17. - 23.1.2024. Mahdollinen toinen vaali toimitetaan sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajankohta kotimaassa on 31.1. - 6.2.2024.

 

Suomen Kuntaliitto ry suosittaa vaalien ulkomainonnan aloittamista kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli keskiviikkona 10.1.2024.

 

Kunnalla ei ole vaalimainonnan järjestämisessä lakisääteisiä velvollisuuksia. Vaalimainontakäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen, jota on noudatettu 1970-luvulta lähtien. Suosituksen perusteena ovat aikanaan olleet vaalimainonnan yhdenmukaistamisen tarve, kaupunki- ja maisemakuvalliset syyt sekä ympäristön siisteys. Kunnallinen vaalimainonta on perinne, jolla voidaan katsoa olevan edelleen tiedotusarvoa. Kansalaiset ovat tottuneet vaalien yhteydessä käytettävään tällaiseen mainontaan. Kunnalliseen vaalimainontaan liittyvät laillisuuskysymykset koskevat yleensä yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamista eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.

 

Kunkin ehdokkaan asettavan ryhmän julistetilan sijainnin tulisi vasemmalta oikealle luettuna määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä. Tyhjien mainospaikkojen välttämiseksi ehdokkaan asettaneilta ryhmiltä voidaan tiedustella mainospaikkojen käyttämistä ja edellyttää vastausta tiettyyn päivämäärään mennessä. Ilmoituksen laiminlyönnin uhkana voi olla, ettei ryhmälle varata vaalimainospaikkoja. Ryhmiä voidaan myös vaatia kirjallisesti ilmoittamaan mainospaikkojen käytöstä ja sitoutumaan niiden käyttöön. Jos tyhjiä paikkoja kuitenkin jää, niitä voidaan käyttää yleiseen vaalitiedottamiseen. Tämä menettely täyttää yhdenvertaisuusvaatimukset.

 

Kaupungin järjestämät mainospaikat ovat ehdokkaan asettaneille ryhmille maksuttomia.

 

Kaupunginhallitus on edellisissä vaaleissa hyväksynyt puolueille ja valitsijayhdistyksille tasapuolisesti osoitetut mainostelineet sijoitettaviksi

- torille kaksipuolisina Vapaudenkadun puolelle

- Koijärvelle Pietilän kaupan luo

- Matkun kylätalon pihalle

 

Kaupunki on vuokrannut keskustan alueelta yksityiselle yritykselle mainostilaa valaisinpylväistä ja linja-autopysäkeilltä. Yritys on sijoittanut pylväisiin ja pysäkeille kehikoita, joista se vuokraa mainostilaa. Näissä mainostuksissa toivotaan noudatettavan samaa aikataulua kuin kaupungin vaalitelineissä mainostettaessa. 

 

Presidentinvaalissa ehdotetaan, että kaupungin vaalimainostelineet sijoitetaan torille. Ehdotettu vaalimainoskehikkojen sijoituspaikkaa osoittava kartta on liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy, että

1. presidentinvaalin ulkomainonta voidaan aloittaa kaupungin pystyttämissä vaalimainostelineissä keskiviikkona 10.1.2024 ja että saman aikataulun noudattaminen on toivottavaa myös kaupungin vuokralaisen vuokrasopimuksen nojalla valaisinpylväisiin ja linja-autopysäkeille sijoittamissa mainoskehikoissa mainostettaessa

2. vaalimainosten asettajien on poistettava mainoksensa kaupungin mainostelineistä neljän päivän kuluessa vaalien toimittamisesta eli viimeistään torstaina 1.2.2024 tai mahdollisen toisen vaalin toimittamisen jälkeen torstaina 15.2.2024 ja että saman aikataulun noudattaminen on toivottavaa myös  kaupungin vuokralaisen vuokrasopimuksen nojalla valaisinpylväisiin ja linja-autopysäkeille sijoittamissa mainoskehikoissa mainostettaessa

3. vaalimainostelineet sijoitetaan torille kaksipuolisina Vapaudenkadun puolelle

4. vaalimainokset saadaan asettaa telineisiin vaaleja varten laadittavan ehdokaslistojen yhdistelmän mukaisessa järjestyksessä luettuna vasemmalta oikealle siten, että kullakin ehdokkaan asettaneella puolueella tai valitsijayhdistyksellä on yksi vaalimainospaikka

5. kaupunginhallituksen päätöksestä tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla, joilla on pdf-tiedostona vaalimainostelineiden sijaintikartta.

 

Käsittely Käydyn keskustelun perusteella puheenjohtaja tiedusteli voidaanko asia yksimielisesti palauttaa valmisteluun siten, että selvitetään mahdollisuus sijoittaa mainostelineet myös Kojon nuorisoseuran talolle ja myös mahdollisesti muualle Forssan keskustan alueella.

 

Päätös Palautettiin yksimielisesti valmisteluun yllä ilmenevin ohjeistuksin.

 

 

 

 

KH 20.11.2023 § 348  

  

Valmistelija Kaupunginarkistonhoitaja Elisa Vinnikainen, p. 03 4141 5275, elisa. vinnikainen@forssa.fi

 

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 25.9.2023 presidentinvaalin ulkomainontaa kaupungin vaalimainospaikoilla. Kokouksessa käydyn keskustelun perusteella asia palautettiin valmisteluun, jotta voidaan selvittää mahdollisuutta sijoittaa mainostelineet Koijärvitalolle ja mahdollisesti muualle Forssan keskustan alueelle.

 

Koijärven ja Matkun kyläyhdistyksiltä on saatu lupa viedä vaalimainostelineet kylätalojen pihoille. Vaalimainoskehikkojen sijoituspaikkaa osoittava kartta on liitteenä. Itsestään seisovia telineitä ei ole tarpeeksi, että niiden määrää voisi lisätä keskustan alueella.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy, että

1. presidentinvaalin ulkomainonta voidaan aloittaa kaupungin pystyttämissä vaalimainostelineissä keskiviikkona 10.1.2024 ja että saman aikataulun noudattaminen on toivottavaa myös kaupungin vuokralaisen vuokrasopimuksen nojalla valaisinpylväisiin ja linja-autopysäkeille sijoittamissa mainoskehikoissa mainostettaessa

2. vaalimainosten asettajien tulee poistaa mainoksensa kaupungin mainostelineistä ennen mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyksen alkua niiden ehdokkaiden osalta, jotka eivät ole ehdolla toisessa vaalissa ja kaikki mainokset on poistettava neljän päivän kuluessa toisen vaalin toimittamisesta eli viimeistään torstaina 15.2.2024 ja että saman aikataulun noudattaminen on toivottavaa myös  kaupungin vuokralaisen vuokrasopimuksen nojalla valaisinpylväisiin ja linja-autopysäkeille sijoittamissa mainoskehikoissa mainostettaessa

3. vaalimainostelineet sijoitetaan torille kaksipuolisina Vapaudenkadun puolelle sekä Koijärvitalon ja Matkun kylätalon pihalle.

4. vaalimainokset saadaan asettaa telineisiin vaaleja varten laadittavan ehdokaslistojen yhdistelmän mukaisessa järjestyksessä luettuna vasemmalta oikealle siten, että kullakin ehdokkaan asettaneella puolueella tai valitsijayhdistyksellä on yksi vaalimainospaikka

5. kaupunginhallituksen päätöksestä tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla, joilla on pdf-tiedostona vaalimainostelineiden sijaintikartta.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.