Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 11.10.2023/Pykälä 57


 

Vesihuoltoliikelaitoksen viranhaltijapäätökset

 

 

 

VESIHLJK 11.10.2023 § 57  

  

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

Viranhaltijoiden päätökset ajalta 8.9.2023  5.10.2023

 

Vesihuoltojohtaja, yleispäätös § 5

 

Vesihuoltojohtaja, hankintapäätös § 10

 

Viranhaltijapäätökset on julkaistu CM:ssä sekä kaupungin verkkosivuilla. Päätösluettelo on esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä Vesihuoltojohtaja

 

Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta merkitsee yllä olevat päätökset tiedoksi ja päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen päätöksissä tarkoitettuja asioita.

 

Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.