Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 305



 

Hämeen liiton vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2024 - 2026 taloussuunnitelmaa koskeva lausunto

 

345/00.04.00/2023

 

KH 09.10.2023 § 305  

  

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, p. 040 6694 775, timo.finning@forssa.fi

 

Hämeen liiton perussopimuksen 22 §:n mukaan taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen Hämeen liiton toiminnan kehittämiseksi ja painopisteiksi. Toiminta- ja taloussuunnitelman luonnos on toimitettava jäsenkuntiin lausunnoille syyskuun loppuun mennessä.

 

Maakuntahallitus käsitteli 11.9.2023 § 108 luonnoksen Hämeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 ja talousarvioksi vuodelle 2024 ja päätti pyytää jäsenkunnilta lausuntoja talousarvioluonnoksesta.

 

Vuodelle 2024 laaditussa talousarvioesitysluonnoksessa toiminta-tuottojen määrä on yhteensä 2 677 001 euroa, josta 11 jäsenkunnan maksuosuuden osuus on 80,0 prosenttia eli 2 150 500 euroa. Forssan kaupungin kuntamaksu on TA 2024-esityksessä 175 523 euroa, minkä lisäksi kaupungin osuus vaihemaakuntakaavasta on 8 560 euroa. Vuonna 2023 maksuosuus on ollut 176 753 euroa. Hämeen liiton talousarvio on valmisteltu sellaiseksi, että tilikaudesta ei muodostu ali- tai ylijäämää.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa Hämeen liitolle seuraavan kaupungin lausunnon:

Talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman luonnoksissa esitetyt tavoitteet ja toimenpiteet ovat oikeanlaisia.

Hämeen liiton tulee aktiivisesti etsiä toimenpiteitä jäsenkuntien maksuosuuksien pienentämiseksi tulevina vuosina.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.