Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 100


 

 

Tonttikaupan elävöittämistä ja tehostamista koskeva valtuustoaloite

 

357/10.00.01.00/2023

 

KV 02.10.2023 § 100  

  

Valtuutettu Asta Jaakkola luki allekirjoittamansa tonttikaupan elävöittämistä ja tehostamista koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Vireyttä Tonttikauppaan

 

Taloustilanteesta johtuen tonttikauppa on ollut hidasta.

 

Tonteissa ja niille rakennetussa kunnallistekniikassa on kiinni tuottamatonta pääomaa. Lisäksi sähkö- ja vesijohtojen tonttiliittymät ovat alttiina vaurioille. Rahat ovat kiinni tonteissa liittymämaksuina, johtolaitokset saisivat rahat pois ja kunta saisi tulonsa tonteista.

 

Olisi hyvä selvittää etenkin vanhemmilla omakotitaloalueilla jääneiden hajatonttien määrä. Tonteista voisi järjestää alennuskampanjan tai huutokaupan.

 

Forssassa on tontteja, joihin ei kohdistu kysyntää, kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa on myös ongelmia.

 

Tonttien myyntiä tulisi vilkastuttaa selkeämmällä tiedottamisella ja vetävimmillä kuvilla, tuomalla kohteet paremmin esille. Myytävänä olevat tontit kunnostetaan myyntikuntoon suunnitelmallisesti. Tuunaustyö voidaan osin toteuttaa yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa.

 

Järjestetään tonttipäiviä, jossa pohditaan uusia houkuttimia esimerkiksi:

 

-          Kaupunki voisi tarjota ilmaisen viemäriliittymän kaava-alueella. Kaava-alueen ulkopuolelle rakentanut saisi liittymän hinnasta avustusta.

-          Valokuituliittymä voisi kiinnostaa, sillä moni tekee etätöitä.

-          Selvitettäisiin hajatontit, jossa on kunnallistekniikka.

-          Myyntikiellossa olevat tontit tietoon.

-          Selvitettäisiin miksi vapaiden tonttien sijainti ja kysyntä ei kohtaa.

-          Teollisuus- ja yritystonttien hinnoitteluun joustoja ja monipuolisuutta.

-          Täsmämarkkinoitia.

-          Arvioidaan tonttien hintoja ja hinnoitellaan osa tonteista uudelleen.

 

Esitämme, että selvitetään, millä keinoilla elävöitetään ja tehostetaan tonttikauppaa Forssassa.”

 

Valtuutettu Asta Jaakkolan lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Tero Ahtola, Sirkka-Liisa Anttila, Otto Eriksson, Kristiina Halonen, Timo Helin, Johanna Häggman, Topias Kujala, Pia Kuparinen, Pentti Mansikkamäki, Sami Mattila, Pekka Murtolahti, Matti Uutela, Pasi Vikman, Irmeli Vinnikainen ja Tapio Virtanen sekä varavaltuutetut Jaana Lähteenkorva ja Arja Mäkelä.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Ptk tark.