Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 84


 

Vapaaehtoistoiminnan tiloja ja tapahtumien hinnoittelua koskeva valtuustoaloite

 

277/10.03.02.00/2023

 

 

 

KV 12.06.2023 § 73 

 

Valtuutettu Asta Jaakkola luki allekirjoittamansa vapaaehtoistoiminnan tiloja ja tapahtumien hinnoittelua koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Tiloja vapaaehtoistoimintaan sekä selvitys tapahtumien

hinnoitteluista

 

Kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyttä edistävät tehtävät ovat jäämässä edelleen kuntien vastuulle. Sen vuoksi tulisi huolehtia siitä, että järjestöillä on nykyistä paremmat toimintaedellytykset vapaaehtoistoimintaan.

 

Käytännössä tehtävää hoitavat pääasiassa lukuisat vapaaehtoiset, eri yhdistysten toimintaan osallistuvat jäsenet ja työntekijät.

 

Vapaaehtoistoimijat maksavat tilan käytöstä jo talkoiden ja kunnallisveron kautta.

 

Nykytilan parantamiseksi esitän, että Forssan kaupunki tarjoaisi vajaalla käytöllä olevia julkisia tiloja ja puistoja tehokkaammin paikallisten yhdistysten käyttöön ilmaiseksi vapaaehtoistyötä vastaan. Tällaisen toiminnan yhteiskunnallisen hyödyn katsotaan olevan yleiseksi hyväksi ja kaikille avointa yleishyödyllistä yhteistoimintaa.

 

Tehdään selvitys yleishyödyllisen vapaaehtoistyön tapahtumien hinnoitteluista. Yhdenmukaisen ja tasapuolisen käytänteiden varmistamiseksi.

 

Suunnittelussa on hyvä hyödyntää vapaaehtoistoiminnan asiantuntemusta ja osaamista. Myös kolmannen sektorin kuuleminen ja osallistaminen on ensiarvoisen tärkeää, koska monet järjestöt toimivat hyvin rajallisilla budjeteilla.

 

Kolmannella sektorilla tarkoitetaan tässä voittoa tavoittelematonta sektoria, yleishyödyllisiä yhteisöjä, vapaaehtois- ja hyväntekeväisyyssektoria.”

 

Valtuutettu Asta Jaakkolan lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Ritva Aho, Sirkka-Liisa Anttila, Kristiina Halonen, Johanna Häggman, Saara Jokinen, Satu Järvinen, Maija Kranni, Topias Kujala, Emmi Lintonen, Pentti Mansikkamäki, Pekka Murtolahti, Katariina Pohjalainen, Hannu Rekunen, Lotta Saarenmaa, Ville Sundell, Mikko Suomi, Irmeli Vinnikainen ja Tapio Virtanen sekä varavaltuutettu Eero Hirvikoski.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 19.06.2023 § 240 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteen tekniselle ja ympäristötoimelle valmisteltavaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

SITLA 29.08.2023 § 84  

  

Valmistelija Sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen, p. 050 596 5155, jarmo.pynnonen@forssa.fi

 

Sivistystoimi maksaa käyttämistään tiloista vuokraa kaupungin tilapalveluille. Veden, energian sekä ylläpito- ja korjauskustannusten nousu on tuonut korotuspaineista vuokriin, joita sivistystoimi maksaa tilapalveluille.

 

Kaupunginvaltuusto asettaa vuosittain talousarvioon sivistys- ja tulevaisuustoimialalle tulotavoitteet. Esimerkiksi vapaa-aika palvelujen toimintatuotot muodostuvat pääosin asiakkailta perittävistä maksuista. Sivistystoimialan tiloista perittävistä maksuista ja taksoita päättää sivistys- ja tulevaisuuslautakunta. Valtuuston asettama tulotavoite on sen verran korkea, että viime vuosina valtuuston asettamiin tulotavoitteisiin ei päästy ja hintoja on jouduttu korottamaan.  Huomattavaa on, että sivistystoimen asiakkailta perimät maksut ovat edelleen varsin edulliset ja taksat ei kata kuin murto-osan tai pienen osan tilojen todellisista kustannuksista.

 

Liitteessä on nähtävänä lautakunnan päättämät asiakkailta perittävät maksut (nuorisotoimi, kirjasto, Vesihelmi, liikuntatoimi ja Wahren-Opisto).

 

Lisäksi todetaan, että kaupunki on vuonna 2023 tukenut avustuksilla Forssan jalkapalloklubia, Forssan voimistelijoita sekä Forssan Suuppareita, jotta nämä seurat pystyvät tarjoamaan itse markkinoilta vuokraamiaan tiloja edullisemmin junioriurheilulle. Kaupunki tukee myös Ystävän Kammarin toimintaa ja luovuttanut Kammarille tilat maksutta käyttöön. Ystävän Kammari luovuttaa edelleen näitä tiloja yhdistysten tilapäiseen käyttöön maksutta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta hyväksyy edellä olevan selvityksen ja lähettää aloitteen edelleen tekniselle ja ympäristötoimelle valmisteltavaksi.

 

Päätös Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.