Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 78


 

 

Eroaminen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajan tehtävästä, yhdyskuntalautakunnan jäsenen tehtävästä ja kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä

 

294/00.00.01/2023

 

 

KH 14.08.2023 § 255 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Janne Vuorenmaa on ilmoittanut haluavansa erota vesihuoltoliikelaitoksen puheenjohtajan tehtävästä, yhdyskuntalautakunnan jäsenen tehtävästä ja kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä henkilökohtaisiin syihin vedoten.

 

Lisäksi Vuorenmaa on ilmoittanut eroavansa Sosialidemokraattisesta valtuustoryhmästä.

 

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se

1.  myöntää eron Janne Vuorenmaalle vesihuoltoliikelaitoksen puheenjohtajan tehtävästä.

2.  myöntää eron Janne Vuorenmaalle yhdyskuntalautakunnan jäsenen tehtävästä.

3.  myöntää eron Janne Vuorenmaalle kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.

4.  merkitsee tiedokseen eroilmoituksen sosialidemokraattisesta valtuustoryhmästä.

5. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 04.09.2023 § 78  

  

Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto

1.  myöntää eron Janne Vuorenmaalle vesihuoltoliikelaitoksen puheenjohtajan tehtävästä.

2.  myöntää eron Janne Vuorenmaalle yhdyskuntalautakunnan jäsenen tehtävästä.

3.  myöntää eron Janne Vuorenmaalle kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.

4.  merkitsee tiedokseen eroilmoituksen sosialidemokraattisesta valtuustoryhmästä.

5. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.