Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 260


- Arviointikertomus 2022

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

10/02.02.02/2023

 

 

 

 

 

 

TARLA 30.05.2023 § 48 

 

Valmistelija Puheenjohtaja

 

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Valtuusto on hyväksynyt, että valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnin lisäksi lautakunta tutustuu painopistejaotuksen mukaisesti kaupunkiorganisaation palvelutoimintaan pyrkien varmistamaan sen taloudellisuudesta, tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että valtuusto pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2023.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 12.06.2023 § 63 

 

Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2023.

 

Käsittely: Puheenjohtaja totesi, että arviointikertomus tulisi käsitellä ennen tilinpäätöksen hyväksymistä ja tiedusteli valtuustolta sopiiko, että tämä pykälä käsitellään ennen tilinpäätöksen hyväksymistä. Todettiin yksimielisesti, että näin voidaan toimia.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

KH 14.08.2023 § 260  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Tarkastuslautakunta on hallituksen, keskushallinnon ja keskusvaalilautakunnnan osalta esittänyt seuraavat suositukset vuoden 2022 arviointikertomuksessaan:

 

Kaupunginhallitus ja keskushallinto:

 

  1. Ehdotamme, että kaikki uudet virat tuodaan avoimeen hakuun, jollei ole selviä perusteita tehdä toisin.

 

Kunnnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä.

 

Julkisesta hakumenettelystä voidaan lain mukaan poiketa, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotun vianhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla taphtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.

 

Yllä oleva huomioiden uudet virat tuodaan aina avoimeen hakuun, jos ei laissa tai hallintosäännössä määritellystä erityisestä syystä ole perusteita toimia toisin. Myös määräaikaiset virat on lähtökohtaisesti laitettu julkiseen hakuun, jollei ole perusteltua syytä toimia toisin, esim. aiemman määräaikaisuuden jatkaminen sijaistustarpeen jatkuessa.

 

  1. Tilintarkastaja on nostanut esille, että lautakunnat ovat käsitelleet vuoden 2022 käyttösuunnitelmansa kokousaineiston ”oheismateriaalina”. Käyttösuunnitelma on julkinen liite, joka tulisi liittää osaksi päätösten dokumentointia.

 

Kaupunginhallitus pyytää lautakuntia korjaamaan toimintatapaansa käyttösuunnitelmien kokouskäsittelyn osalta ja lisäämään ne jatkossa päätöksen julkiseksi liitteeksi.

 

  1. Tilintarkastaja suosittelee edelleen esittämään investointiosassa hankkeiden kokonaiskustannusarviot ja aiemmin toteutuneet kustannukset, mikäli hankkeet toteutetaan pidemmällä aikavälillä, mitä talousarviosta ja –suunnitelmasta näkyy

 

Kaupunginhallitus kiinnittää asiaan itse huomiota jatkossa ja pyytää myös lautakuntia kiinnittämään huomiota, että päätökset valmistellaan ja tehdään tilintarkastajan suosituksen mukaisesti.

 

Keskusvaalilautakunnan osalta ei oltu annettu suosituksia arviointikertomuksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen arviointikertomuksen ja antaa omalta osaltaan yllä selostetun vastineen vuoden 2023 arviointikertomukseen.

2. pyytää lautakuntia kiinnittämään huomiota yllämainittuihin seikkoihin koskien käyttösuunnitelmien liittämistä julkiseksi liitteeksi ja hankkeiden kustannusten esittämistapaa

3. pyytää lautakunnilta, liikelaitokselta ja konserniyhtiöiltä vastineet arviointikertomukseen omaa toimintaansa koskien 15.9.2023 mennessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.