Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 242


 

Torikauppiaiden torimaksun syys-, talvi- ja kevätkaudelta poistamista koskeva valtuustoaloite

 

134/02.06.02/2020

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.1.2020 § 17

28/00.02.00/2020

Valtuutettu Merja Isotalo luki seuraavan torikauppiaiden torimaksun syys-, talvi- ja kevätkaudelta poistamista koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Esitän, että Forssan kaupunki selvittää mahdollisuudet poistaa torikauppiailta torimaksun hiljaisella syys-, talvi- ja kevätkaudella. Sen tuotto ei suuresti vaikuta Forssan kaupungin talouteen, mutta helpottaisi hiukan torikaupan kannattavuutta.

 

Forssan keskusta halutaan pitää elävänä ja se on tähän saakka onnistunut varsin hyvin. Nyt Kartanokeskus on tyhjentymässä ja torikauppiaillakin on varsinkin syksyn lopulla, talvella ja kevään alussa liian vähän asiakkaita. Torin lähialueen liikkeillä alkaa olla samanlainen tilanne.

 

Forssan tori on varsin laajalti tunnettu hyvänä ja mukavana torina. On syytä selvittää, miten se säilytetään ja miten sen toimintaa kehitetään. Torilla kesäaikaan järjestetyt musiikkiesitykset ja yhteislaulutilaisuudet ovat hyvä esimerkki tarpeellisesta ja houkuttelevasta toiminnasta, samoin torikauppiasyhdistyksen aktiivinen yhteistyö ja sen tuloksena vaikkapa kerran kuukaudessa järjestetyt markkinat."

 

Merja Isotalon lisäksi aloitteen olivat allekirjoittaneet valtuutetut Sirkka-Liisa Anttila, Ilkka Joenpalo ja Maija Kranni.

 

Päätös: Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle

valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 3.2.2020 § 40

 

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus antaa yhdyskuntalautakunnalle tehtäväksi laatia aloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

YLA 25.05.2023 § 50 

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Ville Saarenmaa, p. 050 5110 591, ville.saarenmaa@forssa.fi

 

Yhdyskuntalautakunta päätti 23.2.2023 kokouksessaan infrapalveluiden taksojen päivityksen yhteydessä alentaa torin myyntimaksuja hiljaisimman 1.1.-31.3. välillä ja vuosimaksuja sekä lisätty pienempi ja halvempi, joka on hiljaisimpana 1.1.-31.3. välillä ilmainen. Maksujen poistaminen kokonaan kaikilta myyntipaikoilta ei ole mahdollista.

 

Torin käyttöä seurataan ja tehdään tarvittaessa lisää toimenpiteitä toritoiminnan aktivoittamiseksi.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloitteessa toivottuja torimaksujen poistoa on selvitetty ja maksuja alennettu, ja että valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Kunnallistekniikan päällikkö Ville Saarenmaa selosti asiaa kokouksessa ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KH 19.06.2023 § 242  

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Timo Finning

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen yhdyskuntalautakunnan antaman vastauksen valtuustoaloitteeseen.

2. ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen yhdyskuntalautakunnan antaman vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppukäsittelyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.