RSS-linkki
Kokousasiat:https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Jätelautakunta
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jätelautakunnan syksyn 2023 kokousajat
541/00.01.01/2022
JÄTELTK 07.06.2023 § 28
Valmistelija Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti, p. 040 1724 081, sall.alapirtti@forssa.fi
Forssan kaupungin hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi myös perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Hallintosäännön 127 §:n mukaisesti kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista on pääsääntöisesti kokouskutsu ja se lähetetään lautakunnan päättämin tavoin jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus.
Esittelijä Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti
Päätösehdotus Jätelautakunta päättää, että kokoukset pidetään 30.8., 27.9., 18.10., 8.11. ja 13.12.
Päätös Jätelautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |