Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 68


 

 

Pop-up-nuorisotilan kokeilua koskeva valtuustoaloite

 

271/12.00.00/2023

 

KV 12.06.2023 § 68  

  

Valtuutettu Lotta Saarenmaa luki yhdessä valtuutettu Tapio Virtasen kanssa tehdyn pop-up nuorisotilan kokeilua koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”VALTUUSTOALOITE POP-UP-NUORISOTILA-KOKEILUSTA

 

Nuorisotyö- ja politiikka kuuluvat keskeisesti kuntien tehtäviin. Kunnan tuleekin nuorisolain mukaan luoda edellytyksiä nuorisotyölle sekä järjestää sille sopivia tiloja ja toimintaa, jotka tukevat nuorten kansalaistoimintaa. Kyseinen laki viitoittaa myös nuorisotyön vaikuttavuutta toteamalla, että sen tavoitteina on muun muassa nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen sekä tukea nuorten itsenäistymistä, kasvua ja yhteisöllisyyttä.

 

Forssan nuorisotoimen ylläpitämä nuorisotila palvelee tällä hetkellä Kehräämöalueella. Monissa kunnissa on viime vuosina otettu käyttöön pop-up nuorisotiloja, jotka on pyritty sijoittamaan alueelle tai paikkaan, jossa nuoret muutenkin viihtyvät. Esimerkiksi Turussa ja Tuusulassa kyseinen toimintatapa on ollut lähivuosina käytössä. Myös Hämeenlinnassa, kauppakeskus Goodmannissa, sijaitsee kaupungin ylläpitämä nuorisotila.

 

Forssassa moni varhaisnuorista ja nuorista viettää paljon aikaa keskustan kauppakeskuksissa tai muilla julkisilla paikoilla. Viime kuukausina paikallislehti on uutisoinut myös nuorten vapaa-ajalla tapahtuvasta häiriökäyttäymisestä juuri julkisissa tiloissa, jota on pyritty ratkomaan moniammatillisin keinoin.

 

Me aloitteen allekirjoittaneet katsommekin, että yksi ratkaisu nuorison kanssa ilmenneisiin haasteisiin voisi löytyä nuorisotilasta, joka palvelisi asiakkaita siellä, missä he muutenkin aikaa viettävät. Se tarjoaisi paikan, jossa nuoret saisivat viettää vapaa-aikaa heille luontevassa ympäristössä sekä vapaa-ajan toimintaa aikuisten, ammattilaisten valvonnassa. Samalla se loisi moniammattillisen mahdollisuuden tavoittaa nuoret entistä paremmin ja puuttua epäasialliseen käytökseen. Parhaimmillaan se houkuttelisi nuorisotoimen toimintaan mukaan sellaisia nuoria, joita kaupungin tekemä nuorisotyö ei tällä hetkellä muuten tavoittaisi.

 

Pop-up-nuorisotilan avoinnapidossa ja toiminnan järjestämisessä voitaisiin hyödyntää yhteistyötahoja, kuten kolmannen sektorin toimijoita.

 

Esitämme,että Forssan kaupunki:

 

1) kartoittaa väliaikaiselle pop-up-nuorisotilalle sopivia toimitiloja kaupungin keskusta-alueelta yhdessä nuorisotoimen kanssa sekä tekee kustannusarvion pop-up-toiminnan järjestämisestä, siten että pop-up olisi mahdollista ottaa käyttöön esimerkiksi alkukeväällä 2024.

 

2) Tarkastelee mahdollisuutta järjestää pop up nuorisotila -toimintaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

 

3) Pyytää pop-up-nuokkaritoiminnasta ja sen tarpeellisuudesta lausunnon Forssan nuorisovaltuustolta.”

 

Valtuutettujen Lotta Saarenmaan ja Tapio Virtasen lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Reima Hakala, Sirkka-Liisa Ilvonen, Satu Järvinen, Maija Kranni, Susanna Marjamäki-Vuorenpää ja Ville Sundell sekä varavaltuutettu Ida Viljanen.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Ptk tark.