Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 63


- Arviointikertomus 2022

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

10/02.02.02/2023

 

 

TARLA 30.05.2023 § 48 

 

Valmistelija Puheenjohtaja

 

Tarkastuslautakunnan on kuntalain 121 §:n mukaan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Valtuusto on hyväksynyt, että valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnin lisäksi lautakunta tutustuu painopistejaotuksen mukaisesti kaupunkiorganisaation palvelutoimintaan pyrkien varmistamaan sen taloudellisuudesta, tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että valtuusto pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2023.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 12.06.2023 § 63  

  

Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kuntalain mukaisesti kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta, viimeistään 30.9.2023.

 

Käsittely: Puheenjohtaja totesi, että arviointikertomus tulisi käsitellä ennen tilinpäätöksen hyväksymistä ja tiedusteli valtuustolta sopiiko, että tämä pykälä käsitellään ennen tilinpäätöksen hyväksymistä. Todettiin yksimielisesti, että näin voidaan toimia.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.