Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 218


- Henkilöstö - Henkilöstökertomus 2022

 

Henkilöstökertomus 2022

 

179/01.00.02/2022

 

KH 05.06.2023 § 218  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Henkilöstöraportissa esitetään KT kuntatyönantajien ja pääsopijajärjestöjen suosituksen mukaiset valtakunnallisesti samalla tavalla kerättävät ja seurattavat henkilöstön määrälliset tunnusluvut. Henkilöstöraportin tiedot esitetään vuosittain 31.12. tilanteen mukaan tai koko kalenterivuodelta. Raportti tehdään kerran vuodessa. Raportin tiedot saadaan pääosin henkilöstöhallinnon ohjelmasta ja on koostettu Power BI -ohjelmalla raporteiksi.

 

Keskeisissä tunnusluvuissa ei ole muita erityisen merkille pantavia muutoksia vertailuvuoteen 2021 nähden kuin sairauspoissaolojen määrä, joka on merkittävästi lisääntynyt vertailuvuoteen nähden. Tässä selittävänä tekijänä ainakin osin on poistuneet koronarajoitukset, jolloin tavanomaiset tartuntataudeista johtuvat poissaolot lisääntyivät ja toisaalta kotiin jäätiin pandemiaa edeltänyttä aikaa lievemmin oirein. Sama ilmiö on ollut nähtävissä myös muilla työnantajilla. Kuluva vuosi näyttänee millä tasolle sairauspoissaolot pandemian jälkeisessä “normaalissa” ajassa asettuvat ja helpottaa siltä osin myös niiden seurantaa ja toimenpiteiden suunnittelua niiden vähentämiseksi.

 

Forssan kaupungin henkilöstön keski-ikä on jonkin verran muuta kunta-alaa korkeampi, mikä tarkoittaa, että seuraavien viiden vuoden aikana merkittävä osa, noin 20 %, kaupungin henkilökunnasta eläköityy. Tämän lisäksi tapahtuu muuta vaihtuvuutta, mikä sekin on osin työmarkkinoiden työvoimapulasta johtuen tulevina vuosina mahdollisesti aiempaa suurempaa. Iso vaihtuvuus ja osin heikko työvoiman saatavuus aiheuttavat kaupungille uudenlaisia tarpeita ja vaatimuksia suhteessa henkilöstöorganisaation, jotta palvelujen sujuvuus voidaan henkilövaihdostilanteissa mahdollisimman hyvin turvata.

 

Yhteistyöryhmä käsittelee henkilöstökertomusta kokouksessaan 5.6.2023.

 

Liite: Henkilöstökertomus 2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen vuodelta 2023

2. esittää valtuustolle, että se merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedokseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.