Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 200



 

Puitesopimus Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen yhteistyörakenteiksi ja toimintatapojen periaatteiksi

 

223/00.04.00/2023

 

KH 29.05.2023 § 200  

  

Valmistelija Varhaiskasvatus- ja hyvinvointipäällikkö Tiina Kemppainen, puh. 050 564 0008, tiina.kemppainen@forssa.fi

 

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aloittaessa hyvinvointialueuudistuksen seurauksena toimintansa 1.1.2023 kunnan aiemmin järjestämät palvelut siirtyivät merkittäviltä osin hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. Kuitenkin esimerkiksi asukkaiden terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen määriteltiin sekä kunnan että hyvinvointialueen yhteiseksi tehtäväksi (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021, §6 ja §7). Merkittävä yhteistyökumppani sekä Kanta-Hämeen kunnille että hyvinvointialueelle em. lakisääteisen vastuun toteuttamisessa on muun muassa ennakointityön ja aluesuunnittelun osalta Hämeen liitto.

 

Hyvinvointialueella on laadittu kirjallinen sopimus, joka luo edellytykset edellä mainittujen osapuolten väliselle yhteistyölle ja selkeyttää niiden välistä vastuunjakoa. Ko. puitesopimuksessa on kuvattu sopimusosapuolten välisen yhteistyön keskeisimmät tavoitteet ja yhteistyön toimeenpanoon liittyvät rakenteet ja toimintatavat.

 

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus pyytää alueen kuntia ja Hämeen liittoa hyväksymään puitesopimuksen Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteiksi sekä nimeämään edustajansa puitesopimuksessa mainittuihin foorumeihin ja työryhmiin 31.5.2023 mennessä. 

 

Forssan kaupungin osalta edustajat työryhmiin on suunniteltu seuraavasti:

 

turvallisuusfoorumi

tekninen johtaja

hyte-foorumi

kaupunginjohtaja ja varhaiskasvatus- ja hyvinvointipäällikkö

alueellisen opiskeluhuollon yhteistyöryhmä

Akvarellin koulun johtava rehtori

perhekeskustoiminnan yhteistyöryhmä

sivistysjohtaja

 

hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyöryhmä

varhaiskasvatus- ja hyvinvointipäällikkö

Kotouttamisen yhteistyöryhmä

varhaiskasvatus- ja hyvinvointipäällikkö

Työllisyyden edistämisen monialaisen yhteistyöpalvelun (TYP) johtoryhmä

sivistysjohtaja

 

 

Sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat sen hyväksyneet ja allekirjoituksillaan vahvistaneet.

 

Liite

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen päätös 27.3.2023, §103, puitesopimusluonnos

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. hyväksyy liitteenä olevan puitesopimuksen Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteiksi

2. nimeää kaupungin edustajat työryhmiin yllä olevan taulukon mukaisesti.

 

Käsittely Kaisa Lepola ja Johanna Häggman ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjääviys: molemmat Kanta-hämeen hyvinvointialueen hallituksen jäseniä) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.