Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 194


 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n hallintoon nimettävät kaupungin edustajat

 

176/00.00.01/2023

 

 

 

 

 

KH 08.05.2023 § 168 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, puh. 040 6694 775, timo.finning@forssa.fi

 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistajia ovat Akaan, Forssan,

Huittisten, Loimaan, Sastamalan ja Someron kaupungit sekä Euran,

Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Oripään, Punkalaitumen, Säkylän,

Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kunnat. Yhtiön omistajia on 16.

Forssan kaupunki on yhtiön suurin omistaja ja kotipaikka.

 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy toteuttaa omistajakunnilleen jätelaissa

säädettyä jätehuollon palvelutehtävää. Omistajakunnat ovat

siirtäneet jätehuollon palvelutehtävänsä yhtiölle, mutta ne vastaavat

palvelutehtävän hoitamisesta edelleen jätelain sekä sen nojalla

annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti.

 

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tämän vuoden varsinainen

yhtiökokous pidetään 23.5.2023.

 

Kokouksessa mm. hyväksytään tilinpäätös sekä valitaan hallituksen

jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi. Yhtiökokouskutsu ja yhtiön

tilinpäätös ovat oheisaineistona.

 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain nojalla

kuntaenemmistöisen yhtiön luottamushenkilöistä koostuvassa johto-tai hallintoelimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä,

jos ei erityisistä syistä muuta johdu. Kummankin sukupuolen

edustajia tulee olla vähintään 40 prosenttia. Vaatimus koskee

erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Osakkeenomistajien noudattaman paikkavuorottelun mukaan

Forssan kaupungilla on yhtiön hallituksessa kaksi jäsentä

varajäsenineen.

 

Kaupunginhallitus nimeää kaksi hallituksen jäseniksi valittavaa

ehdokasta ja kaksi heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen

valittavaa ehdokasta. Nykyisin hallituksen varsinaisia jäseniä ovat

Ilkka Joenpalo ja Minna Penttilä. Satu Lång on Ilkka Joenpalon

henkilökohtainen varajäsen ja Tapio Virtanen Minna Penttilän

henkilökohtainen varajäsen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. nimeää kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä viranhaltijan kaupungin edustajaksi Loimi-Hämeen jätehuolto Oy:n vuoden 2023 varsinaiseen yhtiökokoukseen

2. antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen hyväksyä yhtiön tilinpäätös, myöntää yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapaus sekä valita kaupunginhallituksen nimeämät ehdokkaat yhtiön hallituksen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen

3. nimeää kaksi yhtiön hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittavaa ehdokasta ja kaksi heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittavaa ehdokasta, jotka varsinaisessa yhtiökokouksessa valitaan yhtiön hallitukseen vuoden 2024 varsinaiseen yhtiökokoukseen kestäväksi toimikaudeksi.

 

 

 

Päätös Kaupunginhallitus

1. nimesi kaupunginjohtajan tai hänen määräämänsä viranhaltijan kaupungin edustajaksi Loimi-Hämeen jätehuolto Oy:n vuoden 2023 varsinaiseen yhtiökokoukseen

2. antoi yhtiökokousedustajalle ohjeen hyväksyä yhtiön tilinpäätös, myöntää yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapaus sekä valita kaupunginhallituksen nimeämät ehdokkaat yhtiön hallituksen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen

3. nimesi Ilkka Joenpalon ja Minna Penttilän ehdokkaiksi yhtiön hallituksen varsinaisiksi jäseniksi ja Satu Långin ehdokkaaksi Ilkka Joenpalon henkilökohtaiseksi varajäseneksi ja Tapio Virtasen ehdokkaaksi Minna Penttilän henkilökohtaiseksi varajäseneksi vuoden 2024 varsinaiseen yhtiökokoukseen kestäväksi toimikaudeksi.

 

 

 

 

KH 22.05.2023 § 194  

  

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh.  040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Minnä Penttilä on ilmoittanut muuttavansa pois Forssasta ja ettei ole tästä johtuen enää käytettävissä LHJ:n hallituksen jäseneksi, joten hänen tilalleen on valittava uusi hallitusehdokas.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1.  nimetä uuden ehdokkaan Minna Penttilän tilalle LHJ:n hallituksen jäseneksi vuoden 2024 yhtiökokoukseen kestäväksi toimikaudeksi.

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus

1. nimesi Satu Järvisen ehdokkaaksi Minna Penttilän tilalle LHJ:n hallituksen jäseneksi vuoden 2024 yhtiökokoukseen kestäväksi toimikaudeksi

2. tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

 

 

Ptk tark.