Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 50


 

 

Kuntien aluevaalitiedottamista koskeva valtuustoaloite

 

592/07.02.01/2021

 

 

KV 25.10.2021 § 118 

 

Valtuutettu Lotta Saarenmaa luki allekirjoittamansa kuntien aluevaalitiedottamista koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Kesäkuussa 2021 eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen sote-uudistuksesta. Uudistuksen myötä perustetaan 21 hyvinvointialuetta, joiden alaisuuteen myös moni nykykunnan tehtävistä siirtyy.  Samalla uudistus tuo tullessaan uudet vaalit, aluevaalit, jotka järjestetään ensi kertaa tammikuussa 2022.

 

Aluevaaleissa valtuustoihin valitaan valtuutetut, joiden tehtävänä on päättää arjen kannalta keskeisistä palveluista, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Vaalit ovat väistämättä tärkeät, mutta siitä huolimatta Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksissa lähes joka toinen suomalainen ilmoittaa, että aluevaalit eivät kiinnosta. Samaan aikaan ennusteet enteilevät aluevaalien äänestysprosentin jäämistä jopa alle 40 prosenttiin. Osa gallupeista kertoo karua kieltään siitä, että merkittävä osuus äänestäjistä ei edes tiedä, mitä asioita aluevaalit koskevat. 

 

Kunnalla on keskeinen rooli neuvojana ja viestijänä. Forssan seudun pärjäämisen kannalta uuden edessä keskeistä on se, että kaupunki yhdessä muiden seutukunnan kuntien kanssa pyrkisi edistämään aluevaalitietoisuutta ja lisäämään tiedonsaantia hyvinvointialueiden mukanaan tuomista muutoksista ja vaikutuksista. Tällä hetkellä tietoa aluevaaleista jakavat pääasiassa tiedotusvälineet ja poliittiset puolueet. Kuntatason viestintä on keskeistä, jotta vaalien merkitys oman kotiseudun kannalta terävöityy. 

 

Viestintää voitaisiin toteuttaa esimerkiksi erilaisina, kaikille avoimina kuntalaistilaisuuksina, joissa kuntalaiset pääsevät kuulemaan asiantuntijoita. Lisäksi tiedotuksen tapoja voisivat olla etäyhteydellä toteutettava kuntalaisten kyselytunti, johon voisi lähettää etukäteen kysymyksiä tai paneelikeskustelut. 

 

Esitämme, että: 

 

  1.      Forssan kaupunki suunnittelee ja järjestää kuntalaisille suunnattua, aluevaali- ja sote-uudistus-teemaista tiedottamista aktiivisesti aluevaaleihin asti. Keskiössä tiedottamisessa on Forssan seutukunta -lähtöisyys. Mahdollisuuksien mukaan tiedottaminen voidaan järjestää seutuyhteistyönä esim. kuntien yhteisinä tilaisuuksina. 
  2.      Forssan kaupungin kotisivuille luodaan aluevaaleille oma tiedotussivu, jossa keskeisimmät tiedot vaaleista ja hyvinvointialueista tulevat ilmi.”

 

Valtuutettu Lotta Saarenmaan lisäksi valtuustoaloitteessa olivat mukana valtuutetut Sanni Grahn-Laasonen, Reima Hakala, Jouko Haonperä, Satu Järvinen, Antti Lindvall, Susanna Marjamäki-Vuorenpää, Tapio Nieminen, Mika Penttilä ja Ritva Vastamäki.

 

Päätös Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

KH 08.11.2021 § 369 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä puh. 03 4141 5269, matti.pietila (ät) forssa.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kesäniemi Jari, p. 050 564 0001

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa keskushallinnolle tehtäväksi laatia valtuustoaloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KH 24.04.2023 § 157 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Saarni, puh. 040 573 6133, hanna.saarni@forssa.fi

 

Wahren-opiston Forssa- TV järjesti Hamkin isossa auditoriossa 23.11.2021 keskustelutilaisuuden, jossa keskusteltiin aluevaaleista ja siitä missä niistä on kysymys ja mistä hyvinvointialueen aluevaltuusto päättää. Paneelissa olivat mukana Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valmistelun keskeisiä virkamiehiä ja seutumme poliitikkoja hyvinvointialueen valmistelun poliittisesta seurantaryhmästä. Tilaisuus esitettiin myös Forssa TV:ssä.

 

Aluevaaleista tiedotettiin myös kaupunkin verkkosivuilla muita vaaleja laajemmin ja kerrottiin mm. miksi on tärkeää äänestää aluevaaleissa.

 

Valtakunnallinen aluevaalien yleinen äänestysprosentti oli 47,5 %:ia. Forssan äänestysprosentti oli 48,2 %:ia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen yllä olevan selvityksen aluevaalien tiedottamisesta

2. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 15.05.2023 § 50  

  

 Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedokseen aloitevastauksen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.