Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 47


 

 

Kiinteän ulkopingispöydän hankkimista koskeva valtuustoaloite

 

642/02.08.00/2021

 

 

KV 15.11.2021 § 127 

 

Valtuutettu Tero Ahtola luki allekirjoittamansa kiinteän ulkopingispöydän hankkimista koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Arvoisat puheenjohtaja ja valtuutetut

 

Pingpong, Pingis tai pöytätennis, lajilla on monta nimeä, mutta varmaankin kaikki sen tunnistavat.

 

Pingistä pelataan usein kouluissa ja nuorisotiloissa, mutta jostain syystä Forssassa harrastaminen loppuu yleensä, kun opinnot jäävät taakse. Ei lajin hauskuus lopu siihen, että tullaan aikuisiksi, eikä sen terveydelliset ja sosiaaliset hyödyt vähene, vaikka mennään töihin.

 

Pöytätennis on ollut olympialaji jo vuodesta 1988. Laji sopii kaiken ikäisille. 2015 Tampereella pelatuissa veteraanien EM kisoissa vanhin osallistuja oli 94 v.

 

Ulkomailla vieraillessani olen usein nähnyt pingistä pelattavan ulkona. Tallinnassa olen pelannut koulun pihalle pystytetyillä massiivisilla kivipöydillä, torilla taas yksinkertaisilla kokonaan vanerista tehdyillä pöydillä. Erään ravintolan terassilla pelattiin ihan samanlaisilla pöydillä, mitä liikuntasaleissa on totuttu näkemään.

 

Forssaan kiinteä ulkopingispöytä

 

Ehdottaisin, että selvitetään Forssan keskustan alueelta, missä tätä suosittua lajia voisi harrastaa.

 

Kehräämöllä, urheilukentällä, Lamminrannassa vai torin läheisyydessä?

 

Soveltuvan paikan löydyttyä, hanketta voisi kokeilla edullisella vaneripöydällä, joten hankkeen kustannukset kaupungille olisivat muutaman satasen. Maila ja pallot eivät maksa kuin parikymppiä,    niin tämä ei ole kallista harrastajillekaan. Välineet kulkeutuisivat helposti kassissa mukana ja pelaamaan voisi mennä spontaanisti, kun pöytä on vapaa.

 

Annettaisiinko tälle kivalle lajille Forssassa mahdollisuus? Kiitos!”

 

Valtuutettu Tero Ahtolan lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Otto Eriksson, Timo Helin, Asta Jaakkola, Topias Kujala, Sami Mattila, Mikko Suomi, Kari Suoranta ja Irmeli Vinnikainen sekä varavaltuutetut Jyrki Jokela ja Anniina Vinkki.

 

Päätös Valtuusto lähetti valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 29.11.2021 § 406 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri Matti Pietilä, p. 03 4141 5269, matti.pietila (ät) forssa.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, p. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa sivistys- ja tulevaisuuslautakunnalle ja yhdyskuntalautakunnalle yhteisesti tehtäväksi laatia valtuusto-aloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

YLA 23.03.2023 § 31 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä, p. 050 3549 917, jukka.perala@forssa.fi ja tekninen johtaja Antti Heinilä, p. 050 3537 733, antti.heinila@forssa.fi

 

Valtuutettu Tero Ahtola on tehnyt aloitteen kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.11.2021 koskien kiinteiden ulkopingispöytien hankintaa kaupungin keskusta-alueelle vapaamuotoisen pingiksen pelaamisen mahdolistamiseksi.

 

Liikuntapaikkarakentamisen laite- ja välinevalintojen tulisi palvella mahdollisimman laajaa käyttäjäkuntaa. Monitoimikeskus Akvarellin lähiliikuntapaikalle on asennettu vuoden 2022 aikana kaksi kiinteää betonirakenteista pingispöytää ulkopelaamista varten.

 

Kiinteiden pingispöytien sijoittaminen kaupungin muille liikunta-paikoille huomioidaan tulevien hankkeiden yhteydessä ja olemassa olevien liikuntapaikkojen saneerausten yhteydessä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta merkitsee omalta osaltaan tiedoksi edellä esitetyn selvityksen ulkopingispöydän hankintaa koskevasta valtuustoaloitteesta ja ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että ne merkitsevät aloitevastauksen tiedokseen ja toteavat aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

KH 17.04.2023 § 142 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedokseen yllä olevan aloitevastauksen.

2. ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedokseen aloitevastauksen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 15.05.2023 § 47  

  

 Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedokseen aloitevastauksen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.