Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 46


 

 

Rautatieyhteyden Forssaan saamista koskeva aloite

 

90/08.00.00/2021

 

 

 

KV 01.02.2021 § 17 

 

Varavaltuutettu Aila Lahtinen teki kokouksessa suullisesti rautatieyhteyden Forssaan saamista koskeneen aloitteen.

Kyseessä ei ollut valtuustoaloite, joka olisi hallintosäännön määräysten mukaan tullut tehdä kirjallisesti. 

 

Kirjattuna aloite kuului seuraavasti:

 

”Olin varavaltuutettuna valtuuston kokouksessa ja otin asian uudelleen esille aloitteena ja toivoisin, että asia lähtisi oikeasti liikkeelle ja nopeasti niin että, rautatieyhteys saataisiin toteutettua. Tämä rautatie toisi yritykset takaisin, jotka lähtivät täältä pois huonojen liikenneyhteyksien johdosta, samoin palaisivat ihmiset, jotka siirtyivät parempien liikenneyhteyksien kaupunkeihin.

 

Olin maakuntavaltuuston edustajana muutama vuosi sitten ja siellä esitin rautatieyhteyttä Helsinki-Forssa-Pori. Asiaa käsiteltiin yhdessä Hämeenlinnan arkkitehdin kanssa ja viimein se tuli esitykseni mukaisesti maakunnan yleiskaavaan. Sitä käytiin esittelemässä täällä Forssassa mutta kiinnostus oli täällä valitettavan heikko.”

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

KH 08.02.2021 § 43 

 

Valmistelija Kaupunginsihteeri

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa keskushallinnolle ja yhdyskuntalautakunnalle yhteisesti tehtäväksi laatia aloitteessa tarkoitettua asiaa koskeva selvitys ja mahdollinen toimenpide-esitys kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi. 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. 

 

 

YLA 23.03.2023 § 32 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Antti Heinilä, p. 050 3537 733, antti.heinila@forssa.fi

 

Aloitteessa mainittu Helsinki – Forssa Pori rautatieyhteys on ollut Forssan kaupungin pitkäaikainen tavoite ja edunvalvonnan kohde. Forssan kaupunki on mm. osallistunut Hämeen ammattikorkeakoulun hankkeisiin, joissa ratayhteyden edellytyksiä on selvitetty. Aloitteessa mainitun mukaisesti ratayhteys on saatu Kanta-Hämeen maakuntakaavaan “ratatarveyhteys” merkinnällä. Maakuntakaavan merkintä ohjaa Kanta-Hämeen kuntia omassa maakäytön suunnittelussaan siten, ettei ratayhteyden toteuttaminen esty. Valitettavasti muiden hankealueen maakuntakaavoihin vastaavaa merkintää ei ole toistaiseksi tullut.

 

Forssan kaupunki tulee jatkossakin omien vaikutusmahdollisuuksiensa puitteissa edistämään Helsinki-Forssa-Pori ratayhteyden toteutumista.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, ettei valtuustoaloite aiheuta uusia toimenpiteitä ja kaupunginvaltuusto merkitsee valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KH 17.04.2023 § 141 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1. merkitsee tiedokseen yllä olevan aloitevastauksen ja toteaa, ettei aloite aiheuta uusia toimenpiteitä.

2. esittää valtuustolle, että se merkitsee aloitevastauksen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

KV 15.05.2023 § 46  

  

 Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee aloitevastauksen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Ptk tark.