Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 154


 

Forssan, Tammelan ja Jokioisten taksien arkiyöpäivystysten ostaminen Taksi Hämeeltä

 

164/00.04.00/2023

 

 

 

 

 

KH 17.04.2023 § 138 

 

Valmistelija Talousjohtaja Timo Finning, puh. 040 6694 775, timo.finning@forssa.fi

 

Taksi Häme on esittänyt, että Tammelan ja Jokioisten kunnat sekä Forssan kaupunki ostaisivat Taksi Hämeeltä arkiöiden päivystystä (päivystyksen mahdollistaminen) 50 euroa / arkiyö = 13 500 euroa vuodessa (alv 0%) jaettuna kuntien väkimäärän suhteessa.

 

Matti Lahtinen Forssan seudun taksit ry:lta on ollut yhteyksissä ko. kuntiin. Samoin asiasta on käyty lähetyskeskustelu Forssan seudun seutuneuvostossa. Neuvostossa nähtiin ongelmallisena ostopalvelun tasapuolisuus ja valtakunnallisen lainsäädännön mahdollisten valuvikojen korjaaminen kuntien kautta. Samankaltaista tukea voisi ajatella tarjottavan myös muilla kuntalaisten elämään vaikuttavissa palveluissa. Toisaalta on huoli hiljaisen ajan taksien saatavuudesta.

 

Lehtisen mukaan kaikilla autoilijoilla on mahdollisuus liittyä päivystysrinkiin ja Taksi Häme tarjoaa liittymiset noin 60 prosentin alennuksella, mikäli autoilija sitoutuu välitysyhtiön osoittamaan päivystyslistaan. Vuonna 2018 tapahtuneen taksiuudistuksen vuoksi takseilla ei ole enää päivystysvelvoitetta. Forssan seudulla hiljaisen ajan päivystystä hoitaa tällä hetkellä noin kahdeksan autoa, kun alueella liikkuvien autojen kokonaismäärä on noin 40–60. Päivystäjien määrä on laskenut vähitellen, ja tällä hetkellä päivystysrytmi on liian kova tuolle ko. automäärälle.  Hiljaisien aikojen päivystys (arkiyöt) eivät ole taloudellisesti kannattavia.

 

Päivystys on tähän asti tapahtunut Forssan taksiasemalta käsin mikä olisi jatkossakin suunnitelmana. Laskutus ja sopimus tapahtuisi Taksi Hämeen kautta, joka tilittäisi rahan lyhentämättömänä autoilijoille.

 

Jokioisten kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.4.2023 ettei Jokioinen kuntana osta taksien arkiyöpäivystyksiä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ettei Forssan kaupunki osta taksien arkiyöpäivystyksiä.

 

Käsittely  Johanna Häggman pyysi Sirkka-Liisa Anttilan kannattamana asian jättämistä pöydälle. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen olevan pöydällepanosta yksimielinen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

KH 24.04.2023 § 154  

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, ettei Forssan kaupunki osta taksien arkiyöpäivystyksiä.

 

Käsittely Johanna Häggman ehdotti Sirkka-Liisa Anttilan ja Tapio Virtasen kannattamana, että Forssa ottaisi taksien arkiyöpäivystyksen vastatakseen.

 

 Pidettiin neuvottelutauko klo 18.25-18.40.

 

 Asiasta käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja veti keskustelun yhteen ja kysyi voidaanko asiasta yksimielisesti päättää alla ”päätös” -kohdassa ilmenevän tekstin mukaisesti. Todettiin, että näin voidaan tehdä. 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti sitoutua vuoden pilottiin arkiyöpäivystyksen hankkimiseksi edellyttäen, että kaikilla takseilla on halutessaan mahdollisuus liittyä yöpäivystysrinkiin ja Taksi Häme sitoutuu järjestämään yöpäivystyksen jokaiselle arkiyölle ja raportoimaan asiakasmääristä. Pilotin jälkeen arvioidaan vaikuttavuus ja tarve jatkolle. Pilotti toteutetaan 1.6.2023- 31.5.2024.

 

 

 

Merkittiin, että Sirkka-Liisa Anttila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.41.

 

Ptk tark.