Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 153


 

Lausunto kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta

 

178/03.00.00/2023

 

KH 24.04.2023 § 153  

  

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Jaakko Leskinen, puh. 050 564 0014, jaakko.leskinen@forssa.fi

 

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavan pykälää tietojen luovuttamista hyvinvointialueelta kunnille siten, että kunnalla olisi oikeus saada hyvinvointialueelta myös vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot tiettyjen kustannusten korvaamiseksi. Tavoitteena on mahdollistaa kunnalle oikeus saada hyvinvointialueelta myös vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot tiettyjen kustannusten korvausten hakemiseksi, kun kyse on takautuvasti haettavista korvauksista.

 

Kotoutumislain mukaan valtio korvaa kunnalle laissa määriteltyjä kotoutumisen edistämisestä aiheutuneita kustannuksia. Kustannuksia on vuoden 2022 loppuun asti voinut syntyä kunnalle muun muassa sellaisten palveluiden järjestämisestä, jotka sisältyivät kunnan tarjoamiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kunnan on haettava mainitut korvaukset viimeistään kahden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana tapahtuneesta toiminnasta korvausta haetaan. Voidakseen hakea korvauksia, kunta voi tarvita tietoja hyvinvointialueelta. Kunnalla on oikeus saada hyvinvointialueelta tietoja henkilöstä, jolle tuotetusta palvelusta on aiheutunut kunnalle vuoden 2022 aikana kunnalle kotoutumislain nojalla korvattavia kustannuksia. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mainittua lakia siten, että kunnalla olisi oikeus saada hyvinvointialueelta vastaavasti vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot.

 

Esitys lausunnoksi:

 

Forssan kaupunki puoltaa kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:än muuttamista koskien tietojen luovuttamista hyvinvointialueelta kunnille siten, että kunnalla olisi oikeus saada hyvinvointialueelta myös vuoden 2021 osalta välttämättömät tiedot eräiden kustannusten korvaamiseksi. Kunnille tulee mahdollistaa välttämättömien tietojen saaminen takautuvasti haettavien korvausten osalta. Keskeistä on, että kunnan tiedonsaantioikeus hyvinvointialueelta kattaisi korvausten hakemiseen annetun ajan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lausua kyseessä olevaan lakimuutokseen asiatekstin esityksen mukaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.