Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 152



 

Lausunto Kanta-Hämeen hyvinvointialueen palvelustrategiasta, toimintaa ohjaavasta strategiakartasta ja talouden tasapainottamisohjelmasta

 

182/00.04.00/2023

 

KH 24.04.2023 § 152  

  

Valmistelija Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260, jari.kesaniemi@forssa.fi

 

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on lähettänyt kuntaan lausuntopyynnön koskien palvelustrategiaa, toimintaa ohjaavaa strategiakarttaa ja talouden tasapainottamisohjelmaa. Saapunut oheismateriaali on liitteenä.

 

Forssan kaupunki tunnistaa kuntien erilaiset tarpeet ja sen, että nykyisten hyvien palvelujen turvaaminen koko Kanta-Hämeen alueella edellyttää toiminnallisten muutosten tekemistä. Forssan kaupungille on tärkeää, että Kanta-Hämeen hyvinvointialue on kilpailukykyinen ja houkutteleva työnantaja, jonka toiminta on suunniteltu vastaamaan käytössä olevia resursseja. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen taloudelliset lähtökohdat vaativat talouden sopeuttamista lyhyellä aikavälillä, mutta erityisen tärkeää on löytää strateginen ratkaisu väestöllisen huoltosuhteen heikkenemiseen pitkällä aikavälillä. Tähän viitaten Forssan kaupunki tunnistaa talouden tasapainottamisohjelman oikean suuntaiseksi ja aikataulultaan tarkoituksenmukaiseksi ottaen huomioon alijäämän kattamisvelvollisuudesta säädetyt vaatimukset.

 

Forssan kaupunki näkee, että lausunnolle annetut suunnitelmaluonnokset vastaavat hyvin Kanta-Hämeen hyvinvointialueen ja alueen asukkaiden tarpeita. Samalla Forssan kaupunki haluaa pidättää itsellään oikeuden lausua palvelustrategiasta ja talouden tasapainottamisohjelmasta strategiatyön edetessä.

 

Forssan kaupunki seudun keskuskaupunkina haluaa erityisesti korostaa, että Forssan sairaalan hyvät ja laajat palvelut säilyvät ja niitä kehitetään edelleen. Forssan sairaalalla on suuri merkitys seudun asukkaiden hyvinvoinnille ja seudun elinvoimalle. Forssan sairaala on myös tärkeä osa seudullista koulutuskokonaisuutta. Seudullinen koulutustarjonta tukee ammattitaitoisen henkilöstön saamista Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tarpeisiin.

 

Forssan kaupunki pitää tärkeänä, että Kanta-Hämeen hyvinvointialue tunnistaa kuntien hyvinvoinnin edistämistehtävän ja siihen liittyvät rajapinnat kuntien ja hyvinvointialueen välillä ja tukee kuntien onnistumista hyvinvoinnin edistämisessä tiiviissä yhteistyössä. Kuntien onnistuminen omassa hyvinvoinnin edistämistehtävässään on tärkeää alueen asukkaiden kannalta, mutta samalla myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen talouden kannalta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa ylläolevan lausunnon Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle.

 

Käsittely Johanna Häggman ja Kaisa Lepola ilmoittivat olevan esteellisiä ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi (yhteisöjääviys, molemmat ovat Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen jäseniä.) Eero Hirvikoski tuli Johanna Häggmanin tilalle kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 

 Käydyn keskustelun perusteella todettiin puheenjohtajan johdolla yksimielisesti tarpeelliseksi lisätä  lausuntoon seuraavat huomiot:

 

  1. Forssan kaupunki korostaa yksityisten toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä osana hyvinvointialueen kokonasiapalvelurakennetta.
  2. Forssan kaupunki korostaa Forssan sairaalan kustannustehokasta toimintaa verrattuna raskaamman hoitotarpeen yksiköihin.
  3. Forssan kaupunki korostaa perusterveydenhuollon merkitystä osana hoidon oikea-aikaista porrastusta.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti yllä ilmenevin lisäyksin.

 

 

 

Merkittiin, että tämä pykälä käsiteltiin pykälän 147 jälkeen, minkä jälkeen asiat käsiteltiin esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

 

 

 

 

Ptk tark.