Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 140


 

Opettajien ja koulunkäynninohjaajien koulutusta koskeva valtuustoaloite

 

159/12.00.00/2023

 

 

 

 

 

KV 03.04.2023 § 34 

 

 

Valtuutettu Lotta Saarenmaa luki allekirjoittamansa opettajien ja koulunkäynninohjaajien koulutusta koskeneen seuraavan valtuustoaloitteen:

 

”Valtuustoaloite opettajien ja koulunkäynninohjaajien koulutuksesta Rovaniemen mallin mukaisesti

 

Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet viime vuosina. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen mukaan jopa noin 20-25 prosenttia nuorista kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä. Mielenterveyteen liittyvät haasteet ovatkin nykypäivänä yksi lasten ja nuorten yleisimmistä terveysongelmista.

 

Mielenterveyden haasteet heijastuvat lasten ja nuorten toimintakykyyn, henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen. Ne heijastuvat myös kouluun ja koulunkäyntiin. Sen vuoksi myös koulumaailmassa työskentelevillä henkilöillä, niin opettajilla kuin koulunkäynninohjaajil-lakin, tulisi olla riittävä osaaminen haasteiden tunnistamiseen, niihin reagointiin ja ennen kaikkea myös mielenterveystaitojen opettamiseen.

 

Rovaniemen kaupunki teki maaliskuussa 2023 linjauksen siitä, että kaupunki järjestää jokaiselle opettajalle mielenterveystaitoihin perehdyttävän koulutuksen yhteistyössä Mieli ry:n kanssa. Rovaniemellä se tarkoittaa yli 800 opetusalan ammattilaista. Koulutuksissa käydään läpi muun muassa, mitä mielenterveys on ja miten sen edistämistä voidaan oppia ja opettaa. Mielenterveyttä edistävät taidot on jaettu kymmeneen osa-alueeseen, esim. tunne- ja vuorovaikutustaitoihin, rauhoittumisen keinoihin ja itsetuntoa vahvistaviin taitoihin.

 

Rovaniemen mallissa on tunnistettu ajatus siitä, että kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva lapsi ja nuori oppii paremmin. Mielenterveyteen liittyvä koulutus antaa myös opettajille ja ohjaajille uusia työkaluja vaikuttaa koulun toimintakulttuuriin ja siten myös koko kouluyhteisön hyvinvointiin. Koulussa, jossa yksilöt voivat hyvin, on mielekästä opettaa, oppia ja kasvaa.

 

Forssan tulisikin seurata Rovaniemen jalanjälkiä ja tehdä linjaus vastaavanlaisen koulutuksen järjestämisestä.

 

Esitämme, että:

 

  1.      Forssan kaupunki kartoittaa opettajille ja koulunkäynninohjaajille suunnatun mielenterveystaitoihin perehdyttävän koulutuksen järjestämismahdollisuuden kaikissa kaupungin peruskouluissa ja lukiossa. Koulutus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi lukuvuosien 2023-2024 tai 2024-2025 aikana.

 

  1.      Mikäli koulutuskokonaisuus toteutetaan, sen järjestämisessä voidaan hyödyntää esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoita tai hyvinvointialueen osaamista.

 

  1.      Koulutuksen sisältöjen suunnittelussa tulee kuulla opetushenkilöstön osaamistarpeita.”

 

Valtuutettu Lotta Saarenmaan lisäksi aloitteessa olivat mukana valtuutetut Sirkka-Liisa Anttila, Reima Hakala, Jouko Haonperä, Sirkka-Liisa Ilvonen, Asta Jaakkola, Maija Kranni, Topias Kujala, Pia Kuparinen, Antti Lindvall, Susanna Marjamäki-Vuorenpää, Sami Mattila, Pekka Murtolahti, Mika Penttilä, Hannu Rekunen, Ville Sundell, Mikko Suomi, Pasi Vikman, Irmeli Vinnikainen ja Tapio Virtanen sekä varavaltuutetut Minna Aaltonen, Leena Anttila, Taruanna Haarlo, Kristiina Halonen, Jaana Lähteenkorva, Arja Mäkelä ja Johanna Wiisak.

 

Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

KH 17.04.2023 § 140  

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi, puh. 03 4141 5260

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.